Saavutettavaa, esteetöntä ja turvallista evankeliumia?

Mistä ihmeestä on kyse, kun puhumme saavuttavuudesta, esteettömyydestä ja turvallisuudesta? Jos kuulut johonkin erityisryhmään tai sinulla on erityisiä tarpeita, saavutettavuus, esteettömyys ja turvallisuus voivat olla tutumpia asioita.

Muutaman esimerkin avulla havainnollistan saavutettavuuden, esteettömyyden ja turvallisuuden eri muotoja. Seurakunta kiinnostaa, kirkkoon olisi tarve päästä – mistä siis tietoa?

Löydät hakukoneen avulla seurakunnan verkkosivut. Löydätkö etsimäsi tiedon helposti? Onko teksti ymmärrettävää? Jos et pysty näkemään kuvia, niin mitä tietoa niistä saat?

Tulet kirkkoon. Olet liikuntarajoitteinen ja käytät apuvälineitä liikkumiseen. Mistä ovesta pääset sisälle kirkkoon? Saatko oven auki? Missä voit istua? Pääsetkö liikkumaan kirkossa?

Olet kirkossa joulukonsertissa. Sinulla on kuulolaite. Onko kirkossa induktiosilmukka? Kuuluuko?

Osallistut jumalanpalvelukseen. Puhutaanko kirkossa ”heistä”? Vai puhutaanko ”meistä”? Mietit, että uskallatko tulla samaa sukupuolta olevan puolisosi kanssa ehtoolliselle. Onko kokemus tilanteesta turvallinen?

Saavutettavuus, esteettömyys ja turvallisuus eivät ole vain sanoja, ne ovat tekoja. Saavutettavuus, esteettömyys ja turvallisuus ovat asioita, jotka pitää nähdä ja tehdä näkyväksi. Saavutettavuus, esteettömyys ja turvallisuus ovat teologiaa. Ne ovat kohti tulevaa armoa. Hyvän esimerkin toiminnasta antaa Jeesus, kun hän kysyy sokealta kerjäläiseltä: "Mitä haluat minun tekevän sinulle?" (Luuk. 18:41). Jeesus ei olettanut, vaan kysyi ihmiseltä itseltään.

Jeesuksen kysymys on hyvä, kun pohdimme saavutettavuutta, esteettömyyttä ja turvallisuutta seurakunnassa. Silloin ihminen muuttuu objektista subjektiksi. Vaikka Jeesus luultavasti tiesikin sokean kerjäläisen tarpeet, hän antoi sokealle kerjäläiselle itselleen mahdollisuuden kertoa itse. Jeesus siis nykytermein osallisti sokean kerjäläisen.

Saavutettavuuden, esteettömyyden ja turvallisuuden kautta erilaiset ihmiset voivat olla mukana toimijoina seurakunnassa. Sen vuoksi on tärkeää huomioida erityisryhmät. Tämän vuoksi seurakunnassa on esimerkiksi sateenkaaritoimintaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille, tai parkkipaikkoja liikuntarajoitteisille. Kun tiloissa ja toiminnassa otetaan huomioon ihmiset, joilla saattaa olla erityisiä tarpeita, niin se ei tarkoita, että heidän tarpeidensa huomioonottaminen olisi pois ns. valtaenemmistöltä (joka on hyvin suhteellinen käsite).

Jumalanpalvelukset ovat joskus erityisiä. Erityisesti suunnattu lapsille, nuorille, motoristeille, sateenkaari-ihmisille, kehitysvammaisille tai vaikkapa partiolaisille. Silloin siihen erityisryhmään kuuluva voi olettaa, että hänen erityiset tarpeensa on otettu huomioon esimerkiksi musiikissa tai sanoissa. Perhemessuun tulija voi olettaa, että lasten äänet eivät häiritse. Nuorten messussa voi olettaa, että veisataan nuorten veisuja. Selkokielisyys tai sanojen inklusiivisuus ovat myös tärkeitä. Erityistoiminta on ”ramppi alttarille”. Siinä poistetaan sellaisia esteitä, joita on. Tai pitääkö olla edes kuvitteellista ramppia, kun alttari voisi olla saavutettava kaikille. Siitähän kristinuskossa on kyse. Ei siitä, että omin voimin kiipeäisimme pelastuksen äärelle, vaan Jumalan pelastustyö annetaan meille lahjaksi.

Nostan vielä muutaman ajatuksen sateenkaarityöstä. Voi olla, että sateenkaaritoiminta on sinulle vierasta. Et välttämättä tunne ketään, joka kuuluisi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön. Ehkä raamatuntulkintasi on saanut sinut ajattelemaan homouden syntinä. On ihan hyväksyttävää tutustua mistä sateenkaariasioissa on kyse; päivittää termejä ja niiden sisältöä. Jumalan luomistyö on kaunista ja monipuolista. Homoseksuaalin tai transihmisen läsnäolo seurakunnassa ei ole uusi 2000-luvun ilmiö. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä on ollut ja on edelleen seurakuntalaisissa, työntekijöissä ja luottamushenkilöissä. Seurakunta on aina ollut sekalainen seurakunta ihmisiä, mutta tärkeä kysymys on se, saako seurakunnassa olla oma itsensä?

Voit myös pohtia asiaa toiselta kantilta vaihtamalla otsikon sateenkaaritoiminta tilalle muita sanoja, jotka kuvaavat erilaisia ryhmiä. Sana voisi olla toimintaa lapsille ja nuorille, toimintaa kehitysvammaisille, eläkeläisille, sureville, sinkuille, maahanmuuttajille jne. Huomaat varmaan, että seurakunnan toiminnassa tulee voida ottaa huomioon kunkin ryhmän erityiset tarpeet. Sitä voisi kuvata sanaparilla ’rinnalla kulkeminen’ tai sielunhoidollinen tai diakoninen palvelu.

Seurakunnan toiminnassa ei koskaan ole kyse muista, niistä toisista tai heistä. Seurakunnan toiminnassa on aina kyse meistä, kuuluimmepa sitten johonkin erityisryhmään tai enemmistöryhmään.

Evankeliumin levittämiseen tarvitsemme siis saavutettavuutta, esteettömyyttä ja turvallisuutta.

Johanna Tilus

tiedottaja, pastori

 

Turvallisempi seurakunta -sivusto

Turvallinen seurakunta (evl.fi) julkaisu

Saavu - kirkon saavutettavuusohjelma (evl.fi) julkaisu

Sateenkaarinuorten hyvinvointi seurakunnassa (evl.fi) julkaisu