Välittämisen ammattilaisena

Lyhyen ranskan ylioppilaskokeessa kirjoitin esseen otsikolla ”minusta tulee isona diakoniatyöntekijä”. Olin riparin jälkeen hurahtanut isoskoulutuksen myötä nuoren seurakunnan toimintaan, osana isoskoulutusta olin päässyt avustamaan mm. kehitysvammaisten nuorten kerhoon sekä diakonian perheleirille lastenhoitoavuksi. Tätä ennen olin päässyt mukaan mm. viemään avustuskuormia virolaisiin hoivakoteihin.  Sydämessäni tiesin vahvasti jo hyvin nuorena, että tämä on se minun paikkani. Kulkea heidän rinnallaan ja keskellään, jotka tarvitsevat tukea ja ylösnostamista.

Parhaillaan vietämme ev.lut.kirkossa diakonian viran juhlavuotta. Torstaina 1.9. tulee kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun diakonissa Matilda Hoffman vihittiin kirkon diakonian virkaan Viipurin kirkossa. Diakonian tai diakonissan työ tuohon maailmanaikaan on ollut nuorelle naiselle keino kouluttautua ja työllistyä perheen ulkopuolelle. Diakonissalaitos oli naisten yhteisö, jossa nainen sai ammatin. Diakonissa Matilda palveli Viipurin diakonissalaitosta yhteensä 52 vuotta. On siis tilanteeseen sopivaa, että Matilda-nimen kantasana on saksankielinen ”Mathilda”, tarkoittaen mahtavaa taistelijatarta.

Ammatillisen diakoniatyön lähtökohtana on tukea heitä, joiden hätä on suurin. Tämä vaatii jatkuvaa työn kehittämistä ja ammattitaidon ylläpitoa, valpautta ja eettistä reflektiota. Ketkä yhteisössämme huutavat äänettömästi, kärsivät yksin viluissaan, nälkäisenä? Millä keinoin autamme heitä, jotka jo nyt eniten sosiaali- ja terveyspalveluita kuluttavat? Miten rinnallakulkea sellaisen ihmisen vierellä, jolle pyrkimyksistä huolimatta ei löydy paikkaa työmarkkinoilta, palvelujärjestelmästä, kuntoutuksesta tai edes asuinyhteisöstä? Miten jaamme tasan yhteisen hyvän, niin että auttaminen on ratkaisemassa eikä paikkaamassa hyvinvointivajetta? Palvelut siirtyvät hyvinvointialueelle – missä on diakonian paikka, missä on ihmisen paikka?

Isä Meidän -rukouksessa rukoilemme yhdessä, että Hänen tahtonsa tapahtuisi – niin maan päällä kuin taivaassa. Olen aina mieltänyt diakonian toteuttamassa tätä edellä mainittua: helpottamassa tukea kaipaavien oloja, rakentamassa valoisampaa tulevaisuutta heille, jotka eivät jaksa yksin taistella omien etujensa puolesta. Joka tapauksessa on todellakin Kristuksen tahto, ettei kukaan jäisi taakkojensa kanssa yksin. Muistamme, kuinka Jeesus kaatoi temppelissä rahanvaihtajien pöydät, teki jotain hyvin yllättävää ja radikaalia. Ihmisten elinolojen parantaminen vaatii myös käänteentekeviä tekoja, vaikuttamista rakenteisiin ja päätöksentekoprosesseihin, jotta yhteisesti sovitut lait ja asetukset tosiasiassa palvelevat heitä, jotka ovat heikommassa asemassa. Myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen pitäisi siis olla diakonian ydintyötä. Diakonian avustustyön tarkoitus on olla kriisiluontoista ja tukea rakentavaa muutosta kohti tasapainoisempaa ja omaa toimijuutta vahvistavaa arkea.

Kohtaaminen ja nähdyksi tuleminen ovat niin ikään ammatillisen diakonian ytimessä. Yksi väkevimpiä kokemuksia minulle tästä on ollut noin kymmenvuotiaana seurakunnan varhaisnuorten kerhosta. Lähiostarin yläkerrassa kerhoa piti Taina, joka oikeasti katsoi minuun. Hän katsoi minuun ja lempeällä katseellaan välitti minulle sanattomasti viestin, että olen kaunis ja arvokas Luojan luoma ihminen. Tästä kymmenvuotiaana koetusta ammennan edelleen, kun kohtaan diakonia-asiakkaita. On kunnia saada olla kutsuttuna ja vihittynä kirkon diakonian virkaan, välittämään ja rakentamaan.

Onnea diakonian virkasisarukset! Onnea kaikki diakonian toimijat ja ystävät!

Irja Kekkonen

diakoniatyöntekijä

 

Blogi julkaistu 30.8.2022

Diakonian juhlavuoden logo.