Miten tämä syksy on mennyt?

Mietin tässä että  miten tämä syksy on oikein mennyt. Nopeasti se on ainakin mennyt.

Nyt minä olen käynyt kokemusasiantuntijakoulun kahteen kertaan.  Eiköhän se riitä. Olin niin onnellinen kun sain todistuksen käteeni. Samalla myös helpottunut. Tuli suoritettua koulu. Sehän oli ihan helppoa tietokoneen välityksellä. MInun omasta huoneestani.

Olen jo jonkin aikaa halunnut päästä kokemusasiantuntijakouluun ja nyt sitten vihdoin pääsin. Ja valmistuin. 
Aika hieno juttu! Siinä on mennyt osa syksyä kun olen opiskellut. Todella hieno juttu. Tästä on hyvä jatkaa.

Sitten palataan tähän kirjoittamiseen. Ilman hyvää ei ole pahaa ja ilman pahaa ei ole hyvää. Vähän sama kuin suola ja sokeri. Sopivassa määrässä.  

Mietitään tässä pieni hetki. Mikä on elämän tarkoitus? Onko se se, että elämä pitää elää? Vai onko se se, että asut Westendissä hienossa ja kalliissa asunnossa, sinulla on myös kallis ja hieno auto. Mahdollisesti sinulla on myös mies ja kaksi lasta ja koira. Käyt töissä 9-17 ja sinulla on oma hieno toimisto. 
Pysähdytään tähän hetkeksi. Onko elämä oikeasti näin hienoa ja ruusuilla tanssimista? Koska kyllähän ruusuissakin on piikkejä. Mitä muuta sinä tekisit jos et olisi joka päivä töissä 9-17? Pitäisit kulissia yllä että kaikki on hyvin? Vaikka sinulla on hyvä elämä. Pitäähän se elämäkin elää. Miten kerkeät sitä tekemään jos olet töissä joka päivä 9-17?

Kyllä minä arvostan heitä jotka käyvät töissä joka päivä 8-16 mutta sitten taas tulevat toisen kansan ihmiset, nämä jotka elävät tätä elämää. Heillä on pienet tulot, kaksion vuokra täytyy maksaa ja jotain syötävääkin täytyis ostaa. Ei se elämä ole aina niin hienoa. Arvostan elämää niin paljon että voisin asua vaikka teltassa.

Jos ei nyt kuitenkaan. Kyllä ihmisellä koti pitää olla.  Minä itse ottaisin tuon kerrostalon kaksion. En sillai arvosta hienouksia, vaan arvostan elämää enemmän kuin sitä että on asunto westendissä tai vaikkapa Suvelassa Espoossa. Mutta jos saisin valita niin ottaisin kerrostaloasunnon Suvelasta.

Se on tärkeintä, että on katto pään päällä ja lämmin paikka missä nukkua. Sitä minä arvostan enemmän. Että on katto pään päällä. Kun kaikilla ei ole. Suomessa on paljon asunnottomia joilla ei ole kotia mihin mennä keittämään kotiintulo kahveja. Tai että voi käpertyä sohvalle kahvikuppi kädessä. Se on karu tosi asia että Suomessa on kodittomia. Se on myös surullista. Koska on lapsiperheitäkin kodittomina. 
Antaisin mitä vain että edes yksi koditon saisi kivan kämpän, missä keittää kotiintulokahvit ja mennä päikkäreille.

Se ei ole itsestään selvää että kaikilla suomalaisilla ois asunto. Siksi mä ole kiitollinen tästä paikasta missä asun vaikka tämä on yhteisöllinen 
paikka. Mutta minulla on sentään katto pään päällä ja en ole yksin. 

Suomessa asuu yksinäisiä. Miten voisimme auttaa heitä? Yksinäisyys on masentava asia. Ei ole ketään kenen puoleen kääntyä jos meinaa paniikki iskeä. Tai tulee masentava olo kun ei ole seuraa. Tulee pimeitä ajatuksia mieleen. Minusta tämä on toinen huolestuttava asia. Se kun on yksinäisiä.

Etenkin Joulu on rankkaa aikaa yksinäisille. Mutta heillä on sentäs koti ja esim. voi soittaa vaikka kirkon palvelevaan puhelimeen jos tuntuu siltä että täytyy jutella jonkun toisen kanssa. 
Toivon kaikille yksinäisille iloa ja rauhaa elämään.

Jos saisin valita minkä noista edellä mainituista ottaisin niin ottaisin Suvelan kaksion. Ja yksinäisyyden. Yhteisölliset  paikat ole aina sellaisia ruusuilla tanssimista. Vaikka toki ruusuissakin on piikkejä. Kuten lapsena minulle kävi niin että hyppelin styroksilevypinon päällä ja putosin suoraan nokkospuskaan. Sen jälkeen ei tuntunut kivalta. Äitee kai laittoi jotain rasvaa ja pisti minut peiton alle. En ole sen jälkeen hyppinyt 
styroksikasojen päälle. 

Olen hajottanut monta mukia. Sekä nähnyt monta unta missä olen sellissä tai jossain niinku lukkojen takana. 
En tiedä sitä mistä nuo unet johtuvat. Uskon vieläkin satuihin ja minä tykkään vieläkin lukea satuja. Minä lisäksi uskoin mörköihin kun olin noin 9-vuotias. En tiedä miksi mutta voi johtua siitä että minulla on ollut aina vilkas mielikuvitus.

Kirjastossa on aina mukava käydä. Sieltä tulee hyviä muistoja. Iskästä. Menin ennen Saukkolan kirjastoon odottamaan että iskä tulee hakemaan minut sieltä töiden jälkeen. Luin sillä aikaa kirjoja ja nautin omasta ajasta. 
Nyt ei voi enää sitäkään tehdä kun iskä menehtyi 2021 toukokuussa. Minulla on ikävä iskää. Mutta uskon että hän on minulle nyt suojelusenkelinä.