Loikkasimmeko kotisohvalla?

Kevään poikkeushässäkän alussa digitaalisten vempeleiden ja kokoussovellusten keskelle pudotettuina ihmettelimme kollegan kanssa muiden muassa mikrofonin TRRS-liitintä. Hän mietti osuvasti, että tältä on varmasti tuntunut lapsena lukemaan opetellessa. Digiloikka on tehty ja digitaalisuus tullut jäädäkseen niin kuin kirjoitettu teksti aikanaan.

”Loikka” saa minut ajattelemaan kissakaveriani. Se keskittyy, jännittää jokaisen lihaksensa ja siirtää itsensä reilun metrin matkan ylöspäin tv-tasolta kirjahyllyn päälle. Muutama puraisu rönsyliljasta ja parilla loikalla takaisin lattialle. Loikasta tulee mieleen myös yleisurheilukisat, kengurut ja gasellit luonto-ohjelmassa sekä jotain epämääräistä neuvostoajan politiikkaan liittyvää.

En tahdo päästä näistä vitaaliin toimintaan liittyvistä mielikuvista eroon, kun olen lukenut tai kuullut puhuttavan ”onnistuneesta digiloikasta”. Tuntuu jotenkin ristiriitaiselta, että samassa yhteydessä mainitaan myös kotisohva tai mökkilaituri ja kannustetaan etätyöhön yrttiteekuppi kädessä mielenrauhamusiikin soidessa vaimeasti taustalla. Pitäisi suorittaa tehokkaasti näyttäen juuri päiväunilta heränneeltä.

Yhtään väheksymättä digitaaliympäristöissä tehtävää seurakuntatyötä tai sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia ihmisten kohtaamiseen mietin, että ”suoritus” ja ”epäonnistuminen” sopivat huonosti armolliseen sanavarastoon. Lienemme useimmat samaa mieltä siitä, että uskoa ei voi mitata, sitä ei siis ainakaan voi suorittaa. Voiko sitten mitään kristityn lähimmäisenrakkaudesta kumpuavaa toimintaa oikeastaan arvioida suorituksena? Voiko edes silloin, kun siitä maksetaan palkkaa?

Ehkä edellä oleviin kysymyksiin on vaikea vastata yksiselitteisesti, mutta pohtia niitä kannattaa. Mietin myös, voisimmeko lakata kyselemästä: ”Kuinka korkean loikan minä onnistuin tekemään? Ketkä kaikki hyppäsivät pitemmälle kuin minä? Mitä minä tein väärin? Miksen minä jaksa yhtä paljon kuin työkaveri? Miksen osaa, miksen opi?”

Jumala ei vaadi meiltä mitään. Ei sen enempää sujuvaa (mediankaan) lukutaitoa kuin kahlaamista tukka hallitun huolimattomasti pörrössä somelumisohjossa discordeilla ym. alustoilla siellä ja tuolla internet-maailmanpyörässä kotisohvalla yhtä aikaa Ruotsin-sukulaisten kanssa nallen vilkuttaessa ikkunalta naapurin nallelle. Jumala ei rakasta meitä tekemistemme ja suoritustemme vuoksi. Jumalalle riittää, että me olemme.

Mitäpä, jos kilpaa loikkimisen sijaan välillä käyttäisimme virtuaalista tai ihan oikeaa sohvaa tai mökkilaituria toinen toistemme sekä itsemme kunnioittavaan ja rakkaudelliseen näkemiseen ja kuulemiseen.