Yhteisvastuu 2026 lievittää ikääntyvien hätää
Yhteisvastuu on evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa heikoimmassa asemassa olevia syntyperään, uskontoon ja poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja maailman katastrofialueilla.
Huoli pärjäämisestä kasvaa
Vuonna 2026 Yhteisvastuukeräys keskittyy vanhenemiseen liittyvään pelkoon pärjäämisestä. Lahjoitusvaroin lievitetään ikääntyneiden ja heidän läheistensä hätää. Yhteisvastuu tukee jalkautuvaa ja kohtaavaa vanhustyötä, jossa vahvistetaan arjen turvaa ja osallisuutta erityisesti kotona asuvien ikääntyvien parissa. Yhteisvastuun diakoniatyön ammattilaisille tekemä kysely kertoo, että ikääntyvien luottamus avunsaantiin on heikentynyt. ”Monet kokevat itsensä taakaksi”, vastauksissa sanotaan.
Apua ilman ehtoja
Vuonna 2026 keräyksen tuotto ohjataan kotimaassa Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien kautta paikalliseen auttamistyöhön sekä Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n etsivään vanhustyöhön. Kansainvälinen kriisiapu ohjataan Suomen suurimman kehitysyhteistyöjärjestön Kirkon Ulkomaanavun kautta.
– Yhteisvastuukeräys on suomalaista lähimmäisenrakkautta: Kun tilanne on huono, teemme yhdessä toisille sen, mitä toivoisimme itsellemme tehtävän. Yhteisvastuu on koko 75-vuotisen historiansa ajan mahdollistanut konkreettisen avun sitä eniten tarvitseville ja pitänyt ääntä epäkohdista. Vuonna 2026 keskitymme siihen, ettei yksikään iäkäs jäisi heitteille kotona tai kriisin keskellä, sanoo varainhankinnan päällikkö Ruut Lemmetyinen Kirkkopalvelut ry:stä.
Lisää kohtaavaa vanhustyötä
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry on kehittänyt etsivää vanhustyötä yli kymmenen vuoden ajan. Tehdyssä työssä piiloon jäävä ikääntyvien yksinäisyys ja turvattomuuden tunne on tehty näkyvämmäksi ja avun tarvitsijat on ohjattu tuen piiriin esimerkiksi Iloa arkeen -pysäkkien kohtaamispaikkatoiminnassa ja laajan vapaaehtoistoiminnan kautta.
– Nykyisessä tilanteessa avun tarvitsijoiden määrä kasvaa, ja jalkautuvaa sekä kohtaavaa vanhustyötä tarvitaan entistä enemmän. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry iloitsee yhteistyöstä Yhteisvastuun kanssa. Keräys mahdollistaa etsivän työn tekemistä laajemmin Suomessa, sanoo VALLI ry:n toiminnanjohtaja Virpi Dufva.
Osa tuotoista ohjataan Suomen evankelis-luterilaisille seurakunnille
Keräystuotoista 30 % ohjataan kunkin seurakunnan oman alueen vanhusten tukemiseen sekä muuhun paikallisesti tehtävään sosiaaliseen auttamistyöhön kaikkein heikoimmassa asemassa olevien hyväksi. Kirkkonummella vuoden 2026 keräystuotot käytetään tuen ulkopuolella olevien vanhusten tavoittamiseen. Yhteistyökumppaneina ovat paikalliset sosiaali- ja terveyspalvelut.
Kansainvälisesti Yhteisvastuukeräys tukee Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoa
Keräystuotoista 50 % ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofiavun kautta kansainväliseen apuun. KUA:n Katastrofirahasto tarjoaa elintärkeää apua maailman kriisialueilla. Keräysvaroilla mahdollistetaan esimerkiksi nuorten koulunkäynnin jatkuminen kriisialueilla ja rakennetaan heille parempia edellytyksiä turvalliselle ja toiveikkaalle tulevaisuudelle.
Erilaisia tapoja osallistua keräykseen:
Voit myös lahjoittaa pankkien kautta:
Aktia FI82 4055 0010 4148 41
Nordea FI16 2089 1800 0067 75
Käyttämällä Kirkkonummen suom.srk:n omaa VIITENUMEROA 308236
apusi kohdistuu Kirkkonummella tehtävään työhön.
Kirkkopalvelujen keräyslupa Manner-Suomessa RA/2020/639, voimassa toistaiseksi.
Apu menee perille
Kirkkonummen suomalaisessa seurakunnassa vuoden 2026 keräystuotot kohdistetaan tuen ulkopuolella olevien vanhusten tavoittamiseen kotiin postitettavien huolikorttien avulla.