Pääsiäinen – rakkauden ja toivon sanoma!

Palmusunnuntaina noin 2000 vuotta sitten ihmiset ottivat Jeesuksen vastaan Jerusalemissa riemuiten, palmunoksia heiluttaen. Kansa odotti kuningasta saapuvaksi vuoden suurimmille juhlille, pääsiäisjuhliin.

Jeesus, Jumalan Poika, kuitenkin yllättää jälleen. Jouluna Jumala syntyi ihmiseksi tallissa, vaatimattomasti eläinten ruokintakaukaloon. Samoin Palmusunnuntaina Jeesus inhimillisestä näkökulmasta ikään kuin petti ihmisten odotukset. Hän, Jumalan Poika, saapui pääsiäisjuhlille ratsastaen aasilla – ei edes hevosella eikä hienoissa vaunuissa. Palmusunnuntaista alkoi Jeesuksen kärsimystie, jolloin Häntä pilkattiin ja pahoinpideltiin. Hän kärsi, kuten ihminen kärsii. Hänen elämänsä ihmisenä päättyi tuomioon ja tuskalliseen kuolemaan ristiinnaulittuna.

Inhimillisesti katsottuna tähän päättyi ihmisen elämä, raa´alla ja häpeälliselläkin tavalla. Moni Jeesuksen seuraajistakin pettyi raskaasti.  Mutta esiin murtautuikin Rakkaus, joka on kuolemaakin vahvempi. Tapahtui ylösnousemuksen ihme. Jumalan rakkaus, joka kantaa paitsi tässä elämässä, myös yli kuoleman rajan. Kuoleman ja pahan valta on voitettu.

Myös tässä ajassa moni on peloissaan ja pettynyt. Venäjän hyökkäys Ukrainaan, hätä lähimmäistemme puolesta, huolet edelleen jatkuvasta pandemiastakin ahdistavat mieltä. Turvallisuuden tunne ja usko tulevaisuuteen saattavat horjua vahvemmin kuin vuosikymmeniin.

Tänä pääsiäisenä sanoma rakkaudesta ja toivosta on yhä ajankohtaisempi. Kaiken huolen, pelon, epätoivonkin keskellä Jumala on lähellä meitä. Pääsiäisaamuna ylösnousemus synnytti ilon ja toivon. Rakkaus voittaa lopulta vihan ja on väkevämpi kuin kuolema. Tähän rakkauteen ja toivoon saat turvautua pääsiäisen juhlassa, ja se kantaa myös arkeen, kevääseen, tuleviin päiviin. Riemullista, toivorikasta, siunattua pääsiäisjuhlaa sinulle!

Anna-Maija Kuutti-Manninen

kirkkoherra

 

Kirkkoherran teksti on julkaistu Kirkkonummen Sanomissa to 14.4.2022 sivulla 8.

Narsisseja ja pajunkissoja maljakossa.