Haapajärven kirkko

Puiden ympäröimä punaiseksi maalattu puinen ristikirkko, jonka pääoven edessä korkeat kiviportaat. Kellotorni kohoaa suoraan pääoven yläpuolella.

Puukirkontie 20, 02880 Veikkola

0400273037 kirkon vahtimestari

Kirkko on avoinna toiminnan mukaan.

Haapajärven kirkko on käytössä kesä-, heinä ja elokuussa sekä 1. adventista loppiaiseen saakka ja pääsiäisen aikana. Touko- ja syyskuussa voidaan kirkossa myös järjestää tapahtumia, mutta kirkkoa ei silloin lämmitetä käyttöä varten.

Haapajärven kyläkirkko on suosittu hää- ja kastekirkko ainutlaatuisen tunnelmansa ansiosta. Jykevät hirsiseinät ja kyläläisten lahjoittamat esineet ja taideteokset tuovat historian lähelle. Nykyinen kirkko on palvellut seurakuntalaisia vuodesta 1823 lähtien. Kirkossa on istumapaikkoja 250 henkilölle.

 

Kirkon piha-alueella on tilaa vain 20-25 autolle. Invapaikka on kirkon pohjoispäädyssä. Puukirkontielle ei saa pysäköidä. Lähimmät pysäköintipaikat ovat Veikkolan keskustassa tai Haapajärven kappelilla.

Kirkossa tai sen yhteydessä olevissa tiloissa ei ole vesipistettä.  Kompostikäymälät ovat pysäköintialueen laidassa. Pyörätuoliluiska kirkkoon on pohjoispäädyssä sakastin ovella. Sen käyttö vaatii avustajan.

Kuva: Timo Hormio

Lähes esteetön tila Lähes esteetön tila
Pysäköinti Pysäköinti
Sukupuolineutraali wc Sukupuolineutraali wc
wc wc

Tapahtumat

la 10.6. klo 10.00 -14.00

Puukirkontie 20, 02880 Veikkola

Avoimet ovet Haapajärven kirkossa

Haapajärven kirkko auki Veikkola-päivänä klo 10-14
su 11.6. klo 12.00

Puukirkontie 20, 02880 Veikkola

Messu

Tervetuloa kirkkoon!
su 18.6. klo 12.00

Puukirkontie 20, 02880 Veikkola

Messu

Tervetuloa messuun!
su 18.6. klo 15.00

Puukirkontie 20, 02880 Veikkola

Padasjoki 2. konfirmaatiomessu

Tervetuloa Padasjoki 2:n konfirmaatiomessuun!
la 24.6. klo 12.00 -13.15

Puukirkontie 20, 02880 Veikkola

Messu

Tervetuloa Juhannuspäivän messuun!
su 25.6. klo 18.00

Puukirkontie 20, 02880 Veikkola

Virsi-ilta Haapajärven kirkossa

200 virttä Haapajärven kirkon juhlavuonna!
to 29.6. klo 18.00

Puukirkontie 20, 02880 Veikkola

Kesäkonsertti

Kesäkonsertti "Satakieli laulaa" Haapajärven kirkossa
su 2.7. klo 12.00

Puukirkontie 20, 02880 Veikkola

Messu

Tervetuloa kirkkoon!