Me menemme nyt Jerusalemiin

Olemme koolla vanhan Kuninkaantien varrella. Keskiajalta alkaen matkalaiset ovat kulkeneet tästä ohi tai pysähtyneet kirkonmäellä.  Kestikievareitakin oli, tosin niiden yövierailta edellytettiin keskiajan jälkeen passia. Sitä eivät kaikki saaneet. Tien kulkijan osa ei ollut aina helppo.

Kuninkaantien varrella asuneilla talonpojillakin oli omat rasitteensa: Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n ilmoitettua retkes-tään Suomeen 1775, Kuninkaantie piti saada hyvään kuntoon. Innokkuutta työhön ei tuntunut löytyvän, koska ta-lonpoikia uhattiin sakolla.

Erilaisia teitä, matkaosuuksia, monenlaisia tien kulkijoita: Elämä on matka. Se on tie. Siinä on erilaisia etappeja, vaiheita. Mieti oman elämäsi tieosuuksia, jotain kohtaa (A), josta on alkanut uusi vaihe – kutkuttavan mielenkiintoinen tai raskas, luopumisen aika. Onko löydettävissä myös päätepiste (B), maali, tavoite – tai sellainen kohta, mitä ei voinut kuvitella etukäteen. Matkaosuus on tullut kuitenkin täyteen, toivottuun tai odottamattomaan. Teemme matkaa yksityisinä ihmisinä, myös yhdessä: ryhmissä, seurakuntana, kuntana, maana, maanosana, globaalisti.

Matkasta ja tiestä oli kyse myös evankeliumitekstissä. Jeesus lähestyi opetuslapsineen Jerikoa (A) ja siinä tietyssä tien kohdassa hän ilmoitti matkan määränpään (B): Me menemme nyt Jerusalemiin. Luukkaan mukaan opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Eli kyse oli jostain syvemmästä kuin vain yhden yksilön siirtymisestä pisteestä A pisteeseen B.

Me menemme nyt Jerusalemiin. Ilmoitus on hioutunut ikiaikaiseksi ja ylipaikalliseksi. Lausumaa on käytetty ilmeisesti alkuseurakunnan liturgiassa ja opetuksessa. Siinä on Jeesuksen elämän ja hänen tehtävänsä lyhyt tiivistelmä,  ja kutsu meille. Hän oli erilainen kuningas. Jeesuksen Kuninkaantie oli ristin viitoittama tie. Hänen yhteyteensä ovat päässeet myös passitta kulkeneet. Kirkkoherra Hannu Suni saarnaa Kirkkonummen kirkossa.

Paastonajan alkaessa ensi keskiviikkona kysymme: onko Jeesuksen ilmoituksella Me menemme nyt Jerusalemiin ja oman elämämme matkaosuuksilla jotain linkkiä, yhteyttä?

Tulevaisuudesta me tiedämme aika vähän. Eivät opetuslapsetkaan aavistaneet Jerusalemin tapahtumia. He kuitenkin halusivat seurata opettajaansa, liittyä hänen matkaansa. Mitä he oppivat? Että ihminen itsessään on heikko; luvattuaan uskollisuutensa he heti hylkäsivät opettajansa ja pakenivat. Silloin he käsittivät jotain sen rukouksen syvyydestä, jonka sokea kerjäläinen kajautti Jerikon tien varresta: Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua! Ja vähitellen he oppivat ymmärtämään myös sen, että Jumala ottaa ihmisen tien tosissaan ja kulkee sen Jeesuksessa – eikä vain esikuvana tai esimerkkinä – vaan antaen elämänsä muiden puolesta, myös heidän.

Me menemme nyt Jerusalemiin -sanat osoitetaan myös meille, tänään. Kasteessa meihin piirrettiin pyhiinvaellusmerkki, ristinmerkki. Se oli kutsu seuraamiseen. Kyse on tiellä kulkemisesta, kristityn osasta. Yhtäältä se osa on mitä helpoin: silkkaa armoa, ilman suorituksia, Jumalan teko ja sokean kerjäläisen rukoukseen liittymistä Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua! Toisaalta mitä vastuullisin osa: oman elämänsä alttiiksi antamista. Tietomme, taitomme ja aikamme laittamista lähimmäisen ja luomakunnan eheyden hyväksi. Eikä siihenkään ole helppoa suostua, että elämän uudistuminen tapahtuu yleensä kivun kautta, kasvamisen, kilvoittelun ja kuolemisen kautta.

Sanoessaan tuon kutsun Me menemme nyt Jerusalemiin Jeesus ei käske, ei komenna – eikä kenenkään tarvitse tehdä matkaa yksin. Hän sanoo: Yhdessä me lähdemme. Hän kulkee kanssamme, hänelle elämän matkareitit ovat tuttuja, ihan loppuun asti. Matkatovereita ja kanssakulkijoitakin löytyy. Niin kuin täällä tänään, ympärillämme. Yhdessä oli hyvä laulaa Oi kirkkain aurinko, ihmeellinen! Valaista täällä jo voit sydämen. Silmäni aukaise, osoita tie. Luoksesi taivaaseen perille vie.

Hannu Suni

kirkkoherra


Kirkkoherra Hannu Sunin saarna virkaanasettamismessussa Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkossa 3.3.2019.