Kehdon äärellä

Tänä adventinaikana olen saanut keinuttaa vanhassa kehdossa pientä vauvaa. Minusta on tullut täti tälle odotetulle pikkuiselle. Hänen nukkuessaan kehdossa, jonka isoäitini isä on omin käsin lapselleen veistänyt, tuli mieleeni, että pieni poika muistuttaa Jeesus-lasta, joka myös nukkui eläinten syöttökaukalossa. Pieni poika on täysin tietämätön maailman tapahtumista. Hänelle riittää lämmin syli ja maito. Hän ei murehdi tartuntoja tai rajoituksia. Hänelle kaikki tärkeä tapahtuu tässä hetkessä.

Kun Jeesus syntyi, hänkin oli avuton, Marian ja Joosefin huolenpidon varassa. Vasta kasvaessaan hän vähitellen ymmärsi erityisen asemansa. Mutta joulun lapsena, hän oli niin kuin jokainen muu vauva. Jumala, joka on suuri ja ääretön, halusi tulla luoksemme lapsena. Suuri tuli aivan pieneksi. Jumala tuli ihmiseksi, jotta meidän olisi helpompi lähestyä Häntä, jonka suuruutta emme voi ymmärtää. Vauvan elämä on täysin toisten varassa. Tulevana kummitätinä lupaan olla tuon pienen lapsen elämässä mukana apuna ja tukena, rukoilemassa hänen puolestaan ja olemassa häntä varten, kun minua tarvitaan.

Jeesus syntyi meitä varten. Silti hän tarvitsee meitä, sinua ja minua. Ensin hänen elämänsä oli Marian ja Joosefin varassa, nyt Jumalan valtakunta on meidän varassamme. Me olemme saaneet tehtävän toimia hänen käsinään ja jalkoinaan. Joulu kutsuu meitä katsomaan lasta seimessä, mutta myös jokaista lasta lähellämme ja vastaamaan heidän tarpeisiinsa.

Kehdossa nukkuva lapsi on Joulun ihme ja suurin lahja; mukanaan tulevaisuus ja toivo, kaikki mahdollisuudet, mukanaan meille haaste ja tehtävä. Pidäthän huolta, uskothan hyvään, otathan minut syliin ja kun kasvan, kuljethan rinnallani elämän matkaa. Kuiskaan lapselle: ”tässä olen, älä pelkää!” Samat sanat luen Raamatun lehdiltä, ja ne on tarkoitettu myös meille aikuisille. ”Älä pelkää! Jumala on läsnä.” Aika pysähtyy ja hetken kaikki tuntuu kovin selkeältä - kehdon äärellä.

Johanna Siltala

seurakuntapastori

17.12.2021

Kuvassa puinen vanha kehto maalaistalossa.
Kuvalähde: Pixabay/Krolak