Kohti uutta

Minulle syksy on aina ollut kuin uusi vuosi. Kesällä vietetään lomaa ja tehdään töitäkin vähän eri otteella kuin muina aikoina.  Syksyllä sitten taas palataan ”sorvin ääreen” ja ”kääritään hihat”. Uuden toimintakauden myötä palataan tuttuun arkirutiiniin, ja myös monet uudet hankkeet käynnistyvät.  Kesällä kerätyin tuorein voimin on hyvä tarttua töihin.

Tämä syksy on minulle entistä vahvemmin uusi alku. Enää en palaakaan työhön, vaan saan ponnahtaa uuteen elämänvaiheeseen eläkeläisenä. Tätä kirjoittaessa on enää vain viikko uuden ajan alkuun. Nyt tuntuu jo hyvältä, mutta koko edeltävä vuosi on ollut henkistä valmentautumista ja uuteen ojentautumista, mikä ei ole ollut pelkästään ihanaa.

Päätöksen eläkkeelle jäämisestä tein jo viime kesänä. Ensin en kertonut siitä kenellekään, vaan mutustelin hiljaa mielessäni ja kuulostelin, josko päätökseni pitää. Syksyllä kerroin esimiehelle. Sitten jo kohta alkoikin count-down: juonsin viimeiset kauneimmat joululaulut, pidin viimeiset koulujen joulukirkot, toimitin viimeisen joulujumalanpalveluksen. Mielessä liikkui vapauden ja haikeuden tunteita yhtä aikaa. on kyse luopumisesta, taaksensa jättämisestä. Se vie myös voimia.

Tuula Peura uurnalehdossa päärynäpuun alla

Kun uusi vuosi koitti, oli aika kertoa työyhteisölle päätöksestä.  Taas sain hämmentyä. Työtoverit hämmästyivät. Minä taas olin kuvitellut, että he olivat jo odottaneet ilmoitustani. Aina kun joku lähtee pois, on se muutos myös työyhteisölle. Tutut kuviot muuttuvat, elämä ei jatkukaan samoilla raiteilla. Vaikka elämä on jatkuvaa muutoksen alaisena elämistä, me ihmiset emme haluaisi muutoksia. Koko kevään kuljimmekin sitten yhdessä kohti uutta – työtoverit ja minä. Minä laskin edelleen niitä viimeisiä kertoja: viimeiset kinkerit, viimeiset pääsiäisnäytelmät, viimeinen pitkäperjantain saarna, viimeiset koulujen kevätkirkot. Työtoverit kyselivät fiiliksiäni ja laskeskelivat kanssani omia jäljellä olevia vuosiaan.

Eniten minua koko prosessissa hämmästytti se, miten mieleni alkoi ottaa etäisyyttä työhön. Olen aina ollut hyvin työorientoitunut ihminen ja paljon pohtinut työasioita myös vapaa-ajalla. Kevään mittaan sain huomata, että töistä lähtiessäni työasiat jäivät pois mielestä ja aloin pohtia uutta elämänvaihetta: mihin sitten ryhtyisin, tylsistynkö pikku hiljaa, kuinka paljon kaipaan töihin takaisin? Käytännön tasolla tein uutta pesää. Muutin alkuvuodesta Keravalle takaisin, ja uuden kodin laittaminen vei paljon aikaa ja energiaa.

Sitten koitti elokuun alku ja takana oli viimeinen rippikoululeiri ja viimeinen konfirmaatio. Edessä oli enää muutama vihki- ja kastetoimitus. Ja sen viimeisen työpäivän odotus. Olin ostanut keväisellä Upinniemen käynnillä sotkusta aamukamman, mutta ei minusta löytynyt sen vertaa järjestelmällisyyttä, että olisin pystynyt katkaisemaan yhden piikin päivittäin. En siis oikein missään vaiheessa tiennyt, montako aamua on jäljellä. Nyt tiedän: niitä on kuusi.

En ole pystynyt vielä päättämään, mitä teen eläkepäivinä. Olen toki varannut paikan parilta kansalaisopiston kurssilta: kirjoittamista ja liikuntaa. Ja olen varannut monta teatterilippua syksylle. Mutta suuremmat suunnitelmat saavat tässä vaiheessa jäädäkin. Eräs hiljattain eläkkeelle jäänyt kollega opasti minua: ”Älä säikähdä, vaikka alussa vain laiskottaisi, etkä haluaisi tehdä mitään.” Niinpä. Ensin pitää puhdistautua vanhasta, vasta sitten on aika kääntää nokka kohti uusia seikkailuja. Eivätkä papin työtkään kokonaan jää. Oli nimittäin kulunut vain noin viikko siitä, kun olin katsellut kirkon käytävää pitkin poispäin astelevaa juuri vihkimääni paria ja miettinyt, että siinä menee viimeinen pari uunista ulos, kun jo sain pyynnön vihkiä tuttavaperheen tyttären ensi keväänä. Edessä on jotain uutta ja myös jotain vanhaa. Jesajan kirjassa sanotaan: ”Älkää siis menneitä muistelko. Katso minä luon uuttaa.” Niinpä odotankin enemmän sitä uutta kuin haikailen vanhaa. Mitä mahtaa olla Jumalalle minua varten varattuna?

Johtava kappalainen Tuula Peura

- - -

Tuula Peuran lähtösaarna su 2.9. klo 10 Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkossa. Kirkkokahvit ja lähtöjuhla messun jälkeen keskustan seurakuntatalolla (Seurakunnantie 1).