Marianpäivän saarna
Kirkkonummen kirkossa 22.3.2020
Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkosta striimattiin sanajumalanpalvelus su 22.3.2020 ja pidin tämän saarnan sanajumalanpalveluksessa. Striimattu sanajumalanpalvelus on kokonaisuudessaan katsottavissa seuraavan viikon ajan Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan facebookissa. Tuntui hämmästyttävän luontevalta toimittaa jumalanpalvelusta niin, että seurakunta oli koolla kameran toisella puolella. Pyhän tuntu, sanan puhuttelevuus ja yhteyden kokeminen eivät katso välissä olevia kilometrejä. Merkityksellistä minusta on se, että olemme yhdessä kristittyinä koolla.
"Viikko sitten seisoimme erään pienokaisen kastepäivänä läheisten kanssa kastemaljan ääressä. Suvun kastemekkoon puettu pienokainen lepäsi kumminsa sylissä kuunnellen tutun kastevirren säveliä. Jokin oli kuitenkin toisin kuin ennen. Ennen uskontunnustusta ja pienokaisen kastamista poistuin kesken tilaisuuden kastemaljan äärestä pesemään pitkään ja hartaasti käsiäni. Emme kastejuhlissa kätelleet tai halanneet ja käsidesiä kului juhlien mittaan. Koronan ja yhteiskunnan poikkeustilan myötä olemme myös kirkossa olleet nyt uuden edessä. Monet asiat ovat nyt toisin kuin hetki sitten.
Samalla tavoin uuden edessä oli myös Maria tämän sunnuntain evankeliumissa. Hän oli saanut kuulla odottavansa lasta. Jo lapsen odotus itsessään oli uutta, mutta tilanne Marian elämässä oli kaikkiaan hyvin poikkeuksellinen. Maria oli nuori, hän oli kuullut odottavansa luvattua Messiasta eikä tilanne Joosefin kanssa ymmärrettävästi ollut yksinkertaisimmasta päästä. Poikkeuksellinen on myös tämä tilanne, jossa me tällä hetkellä koronan myötä olemme. Meidän eteemme on tullut asioita, jotka kohtaamme ensimmäistä kertaa. Olemme monella tavalla uuden edessä.
Mariakaan ei tiennyt edessä olevasta ja hänkin oli uuden edessä. Marian mielessä on varmasti risteillyt vanhemmaksi tulevan monet tunteet. Ilo lapsen odotuksesta, lapsen kasvun seuraamisesta ja Herran lupauksen täyttymisestä. Ilon rinnalla on luultavasti kulkenut pelko ja huoli. Odotukseen liittyvä huoli lapsesta, hänen voinnistaan ja syntymästä. Kysymys, päättyisikö kaikki lopulta hyvin? Ehkä mielessä on ollut huoli siitä, miten itse pärjää ja osaa toimia uudessa tilanteessa? Entä miten muut ympärilläni toimivat ja suhtautuvat isoon elämänmuutokseen? Ajattelen, että samat tunteet ja kysymykset ovat monilla meistä mielen päällä tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa. Meillä ei ole tietoa siitä, mitä on edessä. Emme tiedä, mihin suuntaan tilanne kehittyy ja mitä tapahtuu. Moni kantaa huolta omasta ja läheisten terveydestä ja jaksamisesta. Taloudelliseen toimeentuloon liittyvä huoli ja tulevaisuuden epävarmuus mietityttävät. Arki kotona neljän seinän sisällä on voinut osoittautua raskaaksi tai yksinäiseksi. Jo lyhyessä ajassa muutos on voinut opettaa meille paljon elämästämme ja itsestämme.
Aiemmin tällä viikolla arkkipiispaamme Tapio Luomaa haastateltiin televisiossa Ylellä Marja Sannikka -ohjelmassa. Arkkipiispa pohti, mitä me kaikki opimme tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa. Hän viisaasti sanoi: "Emme pysty hallitsemaan elämää, kuten toivoimme, eikä elämä aina noudattele niitä reittejä, joita toivoisimme sen kulkevan. Tämä on minusta yksi elämän kovimpia läksyjä." Arvostan tuota näkökulmaa, jonka arkkipiispamme nosti esille. Uuden edessä on hyvä ymmärtää, että elämässä on asioita, jotka eivät ole meidän käsissämme. Emme voi hallita elämää ympärillämme, vaikka kuinka yrittäisimme niin tehdä. Tämä ihmiselämän rajallisuuden ymmärtäminen tekee valtavan kipeää. Samalla se kuitenkin antaa mahdollisuuden päästää irti ajatuksesta pärjätä omin voimin. Se antaa mahdollisuuden uuden edessä ja käsittämättömässä tilanteessa kääntyä Jumalan puoleen.
Uuden edessä ollut Maria näyttää meille Jumalan puoleen kääntymisestä esimerkkiä. Maria ei tiennyt, mitä on edessä, mutta kuitenkin hän luotti Jumalaan. Hän luotti Jumalan suunnitelmaan ja huolenpitoon. Marian esimerkin tavoin me voimme pysähtyä omassa elämässä miettimään, miten me voisimme löytää itsestämme samaa luottamusta Jumalan huolenpitoon tässä tilanteessa? Luottamusta siihen, että Jumala pitää meistä huolta, mitä tahansa elämässämme tapahtuukaan. Psalmissa 23 turvaudutaan Jumalaan luottavaisin mielin sanoen: "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani."Psalmin sanat muistuttavat, ettemme ole tässä tilanteessa yksin. Kukaan meistä ei ole yksin, vaan olemme tässä yhdessä ja Jumalan kantaa meitä kaikkia.
Viime viikolla presidenttimme Sauli Niinistö otti koronatilanteeseen kantaa Ylen haastattelussa. Twitterissä Niinistö oli tiivistänyt ohjeensa meille kansalaisille näin: "Kun meille sanotaan, että ottakaa fyysistä etäisyyttä, niin otetaan myös henkistä läheisyyttä. Nyt tarvitaan sellaista ajattelua, että minä en ole tässä yksin vaan me olemme joukolla. Toinen toistaan tukemassa". Niinistön sanoissa on suurta viisautta ja ne ovat puhutelleet monia. Fyysisestä etäisyydestä huolimatta voimme olla henkisesti lähellä toisiamme - tätä me voimme myös kristittyinä toteuttaa. Vaikka emme tänä sunnuntaina voi kaikki olla yhdessä seurakuntana koolla täällä kirkkosalissa, olemme silti yhdessä seurakuntana koolla kodeissamme. Merkityksellistä ei ole välissämme olevat kilometrit, vaan se, että olemme yhdessä kristittyinä koolla. Emme ole yksin, vaan olemme yhtä. Rukoilemme toistemme puolesta ja pyydämme siunausta toinen toisellemme.
Päivän evankeliumissa Elisabet myös muistuttaa meitä siunauksen tärkeydestä. Elisabet muistuttaa, kuinka Jumala on siunannut Mariaa. Siunaus merkitsee sitä, että Jumala toivoo meille hyvää, hän on luvannut johdattaa meitä ja kulkea rinnallamme. Marian tavoin Jumala siunaa jokaista meistä ja hän luvannut olla läsnä elämämme jokaisena päivänä. Mitä tahansa vastaan tuleekaan, on Jumala läsnä meidän elämässämme. Uuden ja tuntemattoman edessä tuo siunaus voi tuntua erityisen lohdulliselta. En tiedä, mitä tuleva tuo tullessaan, mutta sen tiedän, että Jumala on kanssani.
Lasta odottanutta Mariaa ja meitä yhdistää Jumalan huolenpito. Jumala pitää meistä huolta silloinkin, kun itse epäröimme, huolehdimme tai olemme ahdistuneita. Meidän huolemme ja pelkomme eivät tee Jumalan armoa, rakkautta ja huolenpitoa tyhjäksi. Jumala on kantanut ihmiskuntaa kaikenlaisissa vaiheissa ja kantaa yhä. Historian lehdiltä ja omasta elämästämme tiedämme, että menneisyydessäkin on ollut vaikeita aikoja ja niistäkin on selvitty. Marian odottama Jeesus-lapsi toi meille tulevaisuuden, valon ja toivon. Tuo sama toivo ja valo on läsnä tänäänkin uuden yhteiskunnallisen tilanteen keskellä. Me voimme katsoa tuota valoa kohti ja muistaa Jeesuksen sanat, jotka lausutaan kastepäivänä kastekynttilää sytytettäessä. Jeesus sanoo: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo." Vaikka ympärillämme olisi nyt pimeää, kaiken takaa kajastaa lopulta tämä valo."
Pastori Emilia Turpeinen