Viron kirkko versoo

Kirkkonummella ja Virolla on menneisyyden kautta yllättävä ja raskaskin yhteys.

Neuvostoliitto vaikutti molempien asukkaiden ja kristittyjen arkeen. Kirkkonummella neuvostovallan konkreettinen vaikutus kesti vain hieman yli kymmenen vuotta, mutta Viroon, Viron kirkkoon ja Viron kristittyjen elämään neuvostohallinnon vaikutus kesti yli 50 vuotta. Neuvostoliitossa kristinuskoa ei voinut vapaasti harjoittaa, kristittyjä vainottiin eikä kouluissa voitu opettaa kristinuskosta. Raamattuja salakuljetettiin alueelle.

Viro uudelleenitsenäistyi vuonna 1991. Viron evankelis-luterilainen kirkko säilyi neuvostovallan aikana, mutta kristittyjen määrä ehti vähetä ja kristinuskon tuntemus on paikoin vähäistä. Menneisyyden koettelemuksista voi kurottaa kuitenkin kohti toivoa.

Mitä lähetystyö on nykyisin?

Kristinuskon pohjana on hyvän uutisen kertominen. Hyvä uutinen on Jeesus Kristus, ja hänen esimerkkinsä seuraaminen. Jeesus sanoi: “Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” (Joh. 20:21).

Lähetystyö 2000-luvulla tarkoittaa ennen kaikkea yhdessä tekemistä ja kumppanuutta. Kirkot ja kristityt ovat osa globaalia yhteisöä. Käytännössä paikalliset ihmiset toteuttavat lähetystyötä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko tukee heitä ja järjestöt auttavat asiantuntemuksellaan.

Evankelinen lähetysyhdistys ELY on yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virallisista lähetysjärjestöistä.

Viron kirkko tarvitsee ja saa tukea – myös sinä voit auttaa!

Evankelisen lähetysyhdistyksen pappi Oiva Hujanen tekee työtä Viron kirkon hyväksi. Oiva kertoo, että hän on Tallinnan rovastikunnan rinnallakulkija, hengellinen mentori ja seurakuntakasvun konsultti.

Kirkkonummen suomalainen seurakunta järjestää muutaman kerran vuodessa lähetyspyhiä, joissa aina jonkun lähetysjärjestön työntekijä on mukana. Tämän vuoden ensimmäinen lähetyspyhä on sunnuntaina 3.3. klo 10 Kirkkonummen kirkossa. Evankelisen lähetysyhdistyksen pappi Oiva Hujanen on messussa saarnavieraana ja jumalanpalveluksen jälkeen Oiva kertoo lisää työstään Viron kirkon tukena lähetysjatkoilla Ellenissä (Saloviuksentie 3) noin klo 11.30. Messussa kerätään kolehti Viron kirkon tueksi.

Olet lämpimästi tervetullut kuulemaan lisää Viron kirkon nykytilanteesta!

 

Johanna Tilus

seurakuntapastori, vastuualueena lähetystyö

 

Kuva: Oiva Hujasen albumista, kuvaaja Risto Sepponen

Lähteet: ELY:n verkkosivut ja lähettikirjeet, Kirkko & Kaupunki lehden haastattelu 25.1.2024, Viron kirkon verkkosivut ,  Suomen evankelis-luterilaisen kirkon verkkosivut, Wikipedia

Oiva Hujanen