Eri korkeuksilla olevat pilvet
Kuljeta ja johda virren sanat: "Pieni on äänemme, Herra, hiljainen huutommekin" muistuttavat siitä , että ihmisen syvin tarve tulla kuulluksi ei ole aina äänekäs.
Kun matkustin kuukausi sitten 5000 kilometriä Intiaan aviomieheni kotikaupunkiin, mietin ystävyyttä ja ystävystymistä. Kun tarkkaa yhteistä kieltä ei aina ollut toisten ihmisten kanssa, pohdin mielessäni ihmisen kohtaamista. Kun kielimuurin takia sanat loppuivat Intiassa, ymmärsin, että hymy ja läsnäolo kertovat joskus jopa enemmän kuin sanat.
Intiassa mieleeni muistui myös eräs ystäväni, joka neuvoi minua, kun puhuimme ystävyydestä ja ystävystymisestä. Hän oli todennut minulle ystävyydestä, että: “Etene varovin askelin toisen ihmisen maailmaan “. Ennen olen kuitenkin kiirehtinyt antamaan neuvoja uudelle tuttavuudelle tilanteissa, joissa niitä ei ole pyydetty vaan tarvittu aitoa läsnäoloa ja ymmärrystä.
Tämän takia olenkin nykyisin ensin aluksi tarkkailija keskusteluissa enkä helposti lähde jutusteluun mukaan. Joskus olen saanut myös ihmettelyä hiljaisuudestani. Tälle hiljaisuudelleni on kuitenkin looginen selitys: haluan kuunnella toisen ihmisen hiljaisuutta. Hiljaisuudella tarkoitan niitä sanoja, joita toinen ihminen ei välttämättä sano keskusteluissa ja sitä, miten toinen hymyilee ja sitä energiaa, jonka hän tuo huoneeseen ja katsetta, jossa on surua siitä mitä ei ole elämässä.
Kun kohtaamme ystävämme surun hetkellä, voimme nähdä vain yhden ihmisen tunteen yhdellä hetkellä tietyissä elämän olosuhteissa lyhyen tai pitkän aikaa. Vähän samaan tapaan kuin luonnon olosuhteissa, jossa on suuri ilmankosteus voimme nähdä harmaita sumupilviä, jotka eivät päästä lävitseen paljoakaan auringonsäteilyä ja tämän takia taivas voi näyttää harmaalta ja tummalta: ihmisen sisin valo ei pääse loistamaan surun takia, joka näyttäytyy kuin sumupilvinä silmissä.
Kun siis tapaamme ystävämme Suomessa ja kysymme ”mitä kuuluu?”, kuuntelemmeko myös niitä asioita, joita hän ei mainitse, katsommeko toista silmiin, kuuntelemmeko hiljaisuutta ja annammeko itse hiljaisuudella tilaa ymmärrykselle ja läsnäololle?
Tiedämme, että niin sään olosuhteet kuin elämän olosuhteet muuttuvat ja siksi pystymme ehkä jo huomenna näkemään untuvapilviä, jotka sijaitsevat korkeammalla päästäen auringon valon lävitse ja niin ihmisen valo pääsee loistamaan myös ystävälle.
5000 kilometrin päässä Suomesta oivalsin, että samaan tapaan kuin pilvet liikkuvat hiljaisesti kaikkialla maailmassa myös ystävyyden merkityksellisin läsnäolo tapahtuu hiljaisuudessa kaikkialla maailmassa.
Anu Härmä, seurakuntalainen
