Mikä ihmeen Bäng!?
Elokuun viimeisenä viikonloppuna Kirkkonummen suomalainen seurakunta järjesti jo perinteeksi muodostuneen Bäng!-tapahtuman, josta alkaa nuorisotyön kausi.
Lauantaina tapahtuma pidettiin kauppakeskus Kirsikan Ellenissä, kun taas sunnuntaina tilaisuus siirtyi Veikkolaan. Siinä missä keskustan Bäng! avattiin nuorisotiimin esittäytymisellä, Veikkolassa aloitettiin jokasunnuntaisella kello kahdentoista messulla, jonka toimitti seurakuntamme uusi nuorisotyön pastori, Emilia Turpeinen. Messun jälkeen nuorisotiimi esittäytyi myös Veikkolassa, minkä jälkeen siirryttiin yhteisiin leikkeihin: keskustassa Jussi-lohikäärmeen, ja Veikkolassa Esterin auton merkeissä. Molempina päivinä ohjelmassa oli vapaata oleskelua sekä ripareilta tutuiksi tulleiden laulujen laulamista säestyksen tahtiin. Kuten aina, seurakunnan käyttämä tila oli täynnä myös jo ennestään tuttuja ja tuntemattomiakin lauta- ja korttipelejä. Tilaisuudessa esiteltiin myös kerhonohjaustoimintaa ja etsittiin uusia kerhonohjaajia.
Tapahtumassa myös haastateltiin muutamia paikallaolleita. Jokaiselta haastateltavalta kysyttiin samat kysymykset: Miltä leiriltä olet ja miksi olet täältä? Kuten kysymyksetkin, vastaukset muistuttivat pitkälti toisiaan. Vaikka osallistujat olivatkin eri leireiltä, lähes kaikki olivat Bängissä samoista syistä: ilmoittautumassa isoskoulutukseen. Paikalla oli myös jo kokeneita isosia, jotka olivat tulleet tapaamaan sekä omia että muiden tämän kesän leiriläisiä, vanhoja kavereita ja nuorisotyöntekijöitä.
Bäng! oli, kuten aina, onnistunut aloitus seurakunnan nuorisotyössä alkavalle syksylle. Tavattiin vanhoja ja uusia tuttuja, jotka toivottavasti ovat valmiita laulamaan (ja taputtamaan) vuoden 2015 veisukirjan veisua numero 66. vielä pitkään.
Teksti: Riina Kankare ja Jooa Lindqvist
Kuvat: Emilia Seppälä