Elämäni virsi
Kenen virsi soi? - Elämäni Biisi saa Kirkkonummella uuden muodon
Televisiosta tuttua Elämäni Biisi -ideaa toteutetaan marraskuussa Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkossa. Popkappaleiden sijaan illan pääosassa ovat tällä kertaa virret ja niihin liittyvät henkilökohtaiset tarinat.
Elämäni Biisi -ohjelmassa tunnetut vieraat valitsevat itselleen merkityksellisen kappaleen ja muut vieraat sekä yleisö yrittävät keksiä, kuka kappaleen on valinnut. Kirkkonummen Elämäni virsi -illassa samaa ideaa sovelletaan virsiin. Jokainen vieras on valinnut oman elämänsä virren, ja vieraat sekä yleisö pääsevät arvuuttelemaan, kenelle mikäkin virsi kuuluu.
Idea tapahtumaan syntyi seurakunnassa toiveesta järjestää yleisöä kokoava musiikkitilaisuus.
– Virret ovat aina muodissa, kanttori Mari Pesonen toteaa.
Kanttori Johanna Salmela kuvaakin virsiä ”kestohiteiksi”. Haastattelussa seurakunnan muusikot nostavat esille sen, kuinka virret ovat viime aikoina löytäneet tietään uudenlaisiin yhteyksiin ja uusille yleisöille. Esimerkiksi rockmuusikko Jyrki 69 on vienyt virsiä konserttikiertueille.
Illassa halutaan tuoda esille myös virsien musiikillista monipuolisuutta.
– Meillä on tosi monipuolinen muusikkotiimi, josta irtoaa muutakin kuin perinteistä musiikkia. Urut soivat komeasti ja lauletaan, mutta pystymme tekemään myös rytmisempää musiikkia, seurakuntamuusikko Maria Laakso kertoo.
Illassa kuullaan myös uudempia virsiä. Mari-kanttori muistuttaa, etteivät kaikki uudemman lisävihkon virret ole vielä suurelle yleisölle tuttuja. Niidenkin vuoksi kannattaa tulla kuulolle.
Elämäni virsi -illan vieraina ovat kunnanjohtaja Virpi Sailas, viihdetaiteilija Mikko Kartano, kirkkoherra Anna-Maija Kuutti-Manninen, nyrkkeilijä/valmentaja Amin Asikainen sekä pääsuntio Juha Tarvainen. Etukäteen ei tietenkään paljasteta, minkä virren kukin heistä on valinnut.
Illan juontaa pastori Johanna Siltala. Musiikista vastaa seurakunnan muusikoiden House band ja yleisökin pääsee mukaan laulamaan!
Elämäni virsi -musiikkitilaisuus Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkossa lauantaina 7.11.2026 klo 18.