Luottamuksen messuissa on hiljaisuutta, rukousta ja rauhaa

Luottamuksen messuissa ja rukoushetkissä musiikki ja rukous rytmittyvät hiljaisuuden kanssa lempeäksi ja virvoittavaksi kokonaisuudeksi.

Luottamuksen messuissa ei pidetä puheita, vaan osallistujilla on mahdollisuus mietiskellä hiljaisuudessa luettuja Raamatun tekstejä, laulaa säestettyjä rukouslauluja ja yhtyä luettuihin esirukouksiin. Messuissa vietetään ehtoollista. 

Kirkkonummella tähän perinteeseen perustuvia rukoushetkiä ja messuja on toteutettu säännöllisesti jo usean vuoden ajan.

Taize, Ranskassa sijaitseva ekumeeninen yhteisö, on tullut tunnetuksi lauluistaan ja hiljaisuuteen perustuvasta jumalanpalvelus- ja rukouselämästä.

Taizen ekumeenisen yhteisön perinteeseen pohjautuvat Luottamuksen messut sisältävät rukouslauluja, hiljaista mietiskelyä ja raamatun tekstejä. 

Luottamuksen messut toteutetaan pääosin vapaaehtoisin voimin. Musiikki on messussa keskeisessä asemassa ja myös musiikkiryhmämme muodostuu vapaaehtoisista. Lukutehtäviin, striimaukseen ja somemoderointiin tarvitaan myös vapaaehtoisia. Olet tervetullut mukaan vapaaehtoiseksi.  

Taizén yhteisöllä on käytössään oma laulukirja. Laulu nro 118 tiivistää rukoushetkien sisällön ja tavoitteen:

”Nyt kerää ajatukseni harhailevat

ja johdata ne kohti Sinua.

On luonasi toivo, saan avun ajallaan.

Salattu on tiesi, Jumala,

mutta kuljet sen kanssani.”

 

Taizé-kävijän omia kokemuksia (linkki ulkoiseen sivustoon)

Taizé-ristikoru.
Taizé-rukoushetki Kirkkonummen kirkossa. Risti, ikoni ja kynttilöitä.
Taizé-rukoushetki Kirkkonummen kirkossa. Risti, ikoni ja kynttilöitä.