Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
Muskarituokioissa tustustutaan musiikin peruselementteihin leikkien, laulaen, loruillen, liikkuen, soittaen ja kuunnellen musiikkia monin eri tavoin. Musiikkimateriaali koostuu lasten hengellisistä lauluista sekä muusta musiikin varhaiskasvatuksen ohjelmistosta.
Muskarilapset ja vanhemmatkin saavat vankan pohjan myöhemmälle musiikkiharrastukselle. Musiikki toimii myös lasta ja vanhempaa sekä seurakuntaa lähentävänä ja yhdistävänä tekijänä.
Ethän tule toimintaan, jos sinulla on tarttuvan taudin oireita. Huolehdithan käsihygieniasta.
Lapset osallistuvat ryhmiin huoltajansa kanssa. Perheryhmään voi osallistua yhden tai useamman lapsen kanssa.
Vapaita muskaripaikkoja voi tiedustella musiikkileikkikoulun opettajalta sähköpostilla pitkin lukuvuotta.
Lukukausimaksu:
Musiikkileikkikoulu toimii itsenäisenä yksikkönä seurakunnan suojissa, siksi sillä on lukukausimaksu. Lukukausimaksuilla hoidetaan opettajan palkkaus, mahdolliset muskarikonsertit sekä opetusvälinehankinnat.
Lukukausimaksu on maksu muskaripaikasta ja takaa näin säännöllisten ryhmien toiminnan. Kertamaksukäytäntöä ei ole. Mikäli muskarilainen haluaa perua paikkansa tutustuttuaan toimintaan, tulee peruminen tehdä ensimmäisen muskarikuukauden kuluessa, kahden tutustumiskerran jälkeen. Muissa keskeyttämistapauksissa peritään täysi muskarin lukukausimaksu. Peruminen tehdään kirjallisesti muskariopettajalle osoitteeseen maria.laakso@evl.fi
45 min perheryhmän lukukausimaksu on 90 € / lukukausi
(Syyslukukausi 90 € ja kevätlukukausi 90 €)
30 min vauva- ja taaperoryhmien lukukausimaksu on 75 € / lukukausi
(Syyslukukausi 75€ ja kevätlukukausi 75 €)
Lukuvuosi 2025-2026
Muskarin syyslukukausi 2025 käynnistyy viikolla 34 (ma 18.8. alkaen)
Muskari viettää syyslomaa viikolla 42 (13.-17.10.2025)
Muskarit toimivat aamupäivisin klo 9.15 - 12.00 välisenä aikana. Uusia ryhmiä perustetaan tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Kunkin ryhmän käynnistämiseen tarvitaan vähintään viisi osallistujaa. Ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Muskariin ilmoittaudutaan koko lukuvuodeksi. Mikäli haluat ilmoittautua vain syyslukukaudeksi, on paikka peruttava marras-joulukuun taitteessa. Peruutuksesta tulee lähettää sähköposti muskariopettajalle.
Ilmoittautuminen tapahtuu 16.5.-13.6.2025 välisenä aikana. Ilmoittautumislinkki avautuu tähän 16.5..
Jälki-ilmoittautuminen syyslukukauden vapautuville paikoille avautuu ti 22.7.2025