Seurakuntavaalien visuaalinen ilme

Seurakuntavaalit Kirkkonummella

Seurakuntavaaleissa valitaan päättäjiä seuraaviksi 4 vuodeksi. Mikä sinulle on tärkeää? Äänestä ja vaikuta vaalipäivänä 15.11.2026 tai ennakkoäänestyksessä 3.-7.11.! Ehdokkaat löydät tästä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Kirkkonummella on seurakuntayhtymä. Äänestämme kaksissa vaaleissa 15.11.2026 (ennakkoäänestys 3.-7.11.): valitsemme luottamushenkilöt suomalaisen seurakunnan seurakuntaneuvostoon sekä yhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon.

  • Yhteinen kirkkovaltuusto (valkoinen äänestyslippu) päättää seurakuntiemme taloudesta ja virkarakenteesta, kiinteistöasioista ja hautaustoimesta 
  • Seurakuntaneuvosto (oranssi äänestyslippu) päättää suomalaisen seurakunnan toimintalinjauksista sekä esimerkiksi uusien työntekijöiden palkkaamisesta.

Luottamushenkilöt vaikuttavat myös ”kirkon eduskunnan” eli kirkolliskokouksen kokoonpanoon, koska he ovat äänioikeutettuja seuraavissa kirkolliskokousvaaleissa. Kirkolliskokous tekee koko Suomen evankelisluterilaisen kirkon oppia ja kirkon työtä koskevat keskeiset linjaukset sekä päättää myös kirkon hallinnosta ja taloudesta.

Seurakuntavaaleissa annettu ääni vaikuttaa siis sekä lyhyen tähtäimen toimintalinjauksiin että pitkän aikavälin strategiseen suuntaan.

Seurakuntavaaleista kirjoitettua 

Minun kirkkoni (2018)

Uskottu, toivottu, rakastettu (2022)

Ota yhteyttä