Kesätöissä kotiseurakunnassa

Kulunut kesä vierähti omalla kohdallani kiinnostavissa merkeissä. Päädyin muutaman mutkan kautta kesätöihin kotiseurakuntaamme kesäteologiksi.

Kesäteologina sain olla mukana rippileireillä, Ellenin olohuoneen tiimissä, laitoshartauksissa ja jumalanpalveluselämässä. Kuluneet kolme kesäkuukautta ovat olleet tapahtumarikkaita ja mieleenpainuvia.                                                                                       

Rippileireillä pääsin kokemaan nuorten energiaa ja tuoreita ajatuksia. Ohjaajatiimin ja isosten kanssa oli ilo rakentaa nuorille ainutkertainen kokemus viikon leirillä Räfsön saaressa. Oma lukunsa olivat konfirmaatiomessut, joita saimme viettää nuorten ja heidän läheistensä kanssa. Jokaisessa konfirmaatiomessussa oli läsnä 300–400 henkilöä. 

Ellenin olohuoneessa taas koin avointen ovien yhteisöllisyyttä ja vieraanvaraisuutta. Tarvetta kiireettömälle läsnäololle ja kohtaamiselle on. Ellenissä sitä on tarjolla niin työntekijöiden, vapaaehtoisten kuin kävijöidenkin taholta.

Laitoshartauksia olin toteuttamassa eri puolilla kuntaa sijaitsevissa palvelutaloissa. Saimme viettää koskettavia hetkiä yhdessä asukkaiden ja hoitohenkilöstön kanssa. Pyhän kokemus välittyi keskellämme, vaikka yhteisiä sanoja ei aina ollutkaan.

Jumalanpalveluksista on jäänyt erityisesti mieleen Masalan kirkon ulkoilmajumalanpalvelus.

Kesän aikana kiersin ympäri Kirkkonummea, ja se vahvisti käsitystäni entisestään: Kirkkonummi on hieno paikka asua. Seurakunta on vahvasti mukana eri puolilla kuntaa. Kirkkojakin löytyy keskustan lisäksi Masalasta sekä Veikkolan kupeesta Haapajärveltä.

Työtehtävissäni tapasin paljon ihmisiä ja nämä tapaamiset ovat tallentuneet muistiini. Laskeskelin, että niihin tilaisuuksiin, joissa olin mukana, osallistui yli tuhat ihmistä! Ajattele, yli tuhat uutta kasvoa yhden kesän aikana!

Kesä avasi silmäni seurakuntatyön monipuolisuudelle. Työntekijät kohtaavat erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä vaihtelevissa elämäntilanteissa. Jokainen kohtaaminen on omalla tavallaan ainutlaatuinen ja tärkeä.

Sain myös itse paljon tukea ja kannustusta kesäajan kollegoiltani. Kiitos siitä, teette tärkeää työtä!

Kesän jälkeen saan jatkaa eteenpäin monta kokemusta ja kohtaamista rikkaampana. Uudet haasteet odottavat. Niitä kohti saan kuitenkin lähteä luottavaisena, sillä mielessä pyörii ajatus: ”Meitä kannatellaan, emme ole yksin.” Ystävä, tämä olkoon viestini myös sinulle!

Siunattua syksyn aikaa!

Arto Vänttinen

Arto Vänttinen