Huolehtimista vai huolenpitoa?

Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” Luuk. 10:38–42

Jumalan huolenpito. Se on viime sunnuntain aiheena. Mitä on Jumalan huolenpito? Onko sitä, jos siihen ei usko? Voi Martta, Martta – minkä meille teit?

Tein jokunen viikko sitten kyselyn uskosta sosiaalisen median kautta. Kyselyssä oli 3 kysymystä: Mitä usko sinun mielestäsi on? Mitä usko sinulle merkitsee? Ja mitä muuta haluaisit kertoa uskosta?

Kyselyyn vastattiin nimettömästä ja vastauksia tuli hieman yli 10. Ja hienoja vastauksia tulikin. Huomasin, että kun ihmisen saa vapaasti kertoa omin sanoin jostain itselleen tärkeästä asiasta, niin se väistämättä avaa itsellekin uusia näkökulmia. Kiitos siis teille nimettömäksi jääneille upeista uusista näköaloista.

Tässä tiivistettynä eri vastauksista:

Usko on/ja merkitsee luottamusta, toivoa, rakkautta, rauhaa.

Et ole yksin. Sinua kannatellaan. Elämässä on merkitys.

Usko merkitsee turvaa, lohdutusta, vakautta. Usko on toivoa antavaa asennetta.

Usko on suhteessa olemista Jumalan kanssa.

Uskoa on luottaa. Luottaa on uskoa.

Elämää kannatteleva voima. Elämän perusta. Toivon kipinä. Arjen lohtu.

Kun näitä vastauksia vuodelta 2023 suhteuttaa tämän pyhän Raamatun teksteihin, niin niissäkin näkee uusia asioita. Usko on luottamusta Jumalan huolenpitoon, ja sen näkemistä, ja siihen turvautumista, ja siitä iloitsemista.

Ja sitten päästäänkin Marttaan ja Mariaan. Voi Martta, Martta – minkä teit. Parituhatta vuotta myöhemmin me edelleen ihmettelemme, että mitä se Martta oikein hosui, ja että kuinka Marialla on se hyvä osa.

Kirjoitetussa tekstissä on se huono puoli, että siinä ei ole äänensävyjä. Sanoiko Jeesus äkäisellä äänellä toruen vai kenties lempeän rauhoittavasti: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”

Millä äänensävyllä sinä luet Raamattua tai tätä evankeliumikohtaa? Torutko mielessäsi Marttaa, joka hosuu turhaan? Vai ihmetteletkö Mariaa, joka istuu vain saamatta aikaiseksi auttaa muita?

Kun luemme Raamattua, joudumme väistämättä tulkitsemaan sitä joskus tietoisesti, usein tiedostamatta. Mitä äänensävyjä luemme teksteihin? Mitä tulkitsemme vertauskuvallisesti ja mitä taas kirjaimellisesti? Kenet otamme mielessämme päähenkilöksi ja kenet taas siirrämme sivuun? Kaikki tämä on tulkintaa.

Sen sijaan, että moittisimme Marttaa liiallisesta hosumisesta tai Mariaa patalaiskuudesta, niin mitä hyvää voisimme nähdä Martan ja Marian toiminnassa? Voimme kokeilla myös tulkintaa positiivisuuden kautta.

Martta oli selkeästi toiminnan ihmisiä. Hän toimi, kun piti toimia, oli Jumalan huolenpidon konkreettiset kädet ja jalat, kun piti palvella ja rakentaa Jumalan valtakuntaa. Marttoja tarvitaan.

Maria taas osasi pysähtyä, olla läsnä, olla ja levätä Jumalan huolenpidossa, sanan kuulossa ihan Jeesuksen lähellä, suorastaan hengellisessä vierihoidossa. Ihminen tarvitsee oman hengellisen hyvinvointinsa tueksi Marian asennetta. 

Molempia siis tarvitaan. Ja ne molemmat puolet ovat meissä. Meissä on Marttaa ja meissä on Mariaa. Joskus on tärkeää toimia, tehdä, palvella – sillä me olemme Jumalan työtovereita kaikki. Ja joskus on taas tärkeämpää olla luottamuksessa, lepäämässä Jumalan läsnäolossa.

Me ihmiset tarvitsemme molempia. Onhan sellainen sanontakin kuin ”Ora et labora” – Rukoile ja tee työtä. Molemmat kun ovat tasapainossa, niin se on hyvä.

Ja sitten tarvitsemme vielä Pyhän Hengen viisautta, että tietäisimme milloin sisäisellä Martalla on enemmän annettavaa, ja milloin on syytä vahvistaa sisäistä Mariaa. Ja tarvitaanko joskus molempia samalla kertaa?

Ei välttämättä ole helppoa, mutta aikuisenakin voi oppia ja harjoitella elämää.

Huoletonta huolenpitoa toivoen,

Johanna Tilus

tiedottaja, pappi

(lyhennetty ja muokattu saarna 17.9.2023)