Kaikkien äitien esikuva

Lähestyvien pienten jalkojen tepsutus ja heleä lapsen ääni: ”Äitii, äitii!” Tuntuu toisaalta ikuisuudelta, toisaalta vain nanosekunnin murto-osalta, kun tepastelu muuttui loittonevien askeleiden töminäksi ja olan yli murahdetuksi: ”Sä oot ärsyttävä.” Molemmissa lauseissa on paljon ä-kirjaimia, mutta miten tässä nyt näin kävikään?

Olenko ollenkaan sama äiti-ihminen, onko lapset vaihdettu, vai sanotaanko tätä nyt sitten elämäksi? Jos joskus on kuvitellut olevansa jonkinlainen äiti, niin teini-ikäisen äitinä idylli saattaa karista. Murrosikä on tärkeä nuoren elämässä ja se muuttaa myös nuoren suhdetta omiin vanhempiinsa.  Murrosikä pakottaa myös vanhemman kasvuun, ja se voi joskus kirpaista.

Äitiydestä puhutaan isoin kirjaimin. Sosiaalisessa mediassa ja lehdissä äitienpäivä näkyy ja kuuluu.  Odotuksia ja unelmia ylläpidetään, myös kulissien hinnalla.  Äitiys on muutakin kuin someen postattu aamupala sänkyyn kannettuna omatekosine kortteine ja lahjoineen. Äitiys on jotain ihmeellistä, elämää kaikilla mausteilla. Äitiys on odottamista, toivomista, rakastamista, pettymistä, ja yhä uudelleen odottamista, toivomista ja rakastamista. Ensimmäisen lapsen synnyttyä ehdin olla häivähdyksen verran onneni kukkuloilla ennen kuin tajuntaani sinkoutui ajatus: ”Tälle lapselle voi sattua jotain.” Sitten tuli huoli asumaan sydämeen ja sinne se jäi.

Varsinkin katolisilla ja ortodokseilla on lämmin suhde Herran äitiin, Jumalansynnyttäjään. Luterilaisilla suhde saattaa olla vieraampi. Raamatussakaan ei ylenpalttisesti kerrota Marian mietteistä ja toiminnasta, jotain kuitenkin. Jeesuksen synnyttyä Mariasta kerrotaan: Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. (Luuk. 2:19). Kristillinen kuvataide ja runous luovat kuvaa Mariasta Jeesuksen syntymän ja kuoleman hetkillä. Kuka  tahansa tavallinen ihminen voi vain kuvitella, miltä äiti-Mariasta – kaikkien äitien äidistä, esikuvien esikuvasta – tuntui.

Maallisen äitiyden vaatimustaso voi vaikuttaa vaativalta. Äitiys ei onneksi ole loppututkinto, sillä kukaan ei sitä silloin saavuttaisi. Äitiys on elämää, jatkuvaa tasapainoilua riittävän hyvän ja oman keskeneräisyyden välissä. Äitiys on armon tikapuilla keikkaroimista, täysin ilman omaa ansiota. Kun biologiset olosuhteet ovat otolliset, joistain naisista tulee äitejä. Toisista tulee äitejä muilla tavoin, toisista ei koskaan.

Suhde äitiin, äidittömyyteen ja äitiyteen on silti meissä kaikissa. Sen takia Raamatussa varmaan mainitaankin Jeesuksen äiti nimeltä. Hän on ollut oikea ihminen. Sellainen oikea ihminen on (ollut) meidän jokaisen äiti. Äiti on (ollut) lihaa ja verta, tunteita ja ajatuksia, unelmia ja pelkoja. Hän on (ollut) äiti, ihminen, johon meidän suhteemme muuttuu meidän itsemme ja oman kasvumme myötä. Äitienpäivä on jokaisen päivä. Silloin saa kiittää, jos kokee kiitollisuutta. Silloin saa itkeä, jos itkettää. Äitienpäivässäkin on armon mahdollisuus – meille kaikille.

Tiedottaja Johanna Lahtinen