Tienhaara

Evankeliumi: Joh. 4:5-26

Siunasin hiljattain poisnukkuneen ihmisen, joka oli syntynyt Viipurin maalaiskunnassa kylässä, nykyisessä venäläisessä taajamassa, jonka nimi on Tienhaara. Kylän kohdalla maantie todella haarautuu kahdeksi. Nuo molemmat tiet johtavat Suomeen. Etelän kautta kulkeva tie on sama Kuninkaantie, jonka varrella Kirkkonummi ja oma kirkkommekin ovat.

Tienhaara voi olla konkreettinen tienristeys. Kuvainnollisesti se voi olla myös elämässä eteen tuleva valinnanpaikka, tilanne, jossa on päätettävä eri vaihtoehtojen väliltä, mihin suuntaan haluaa elämässään lähteä – esim. mitä työtä tekemään tai mitä alaa opiskelemaan. Elämän eteemme tuomissa valinnoissa on pieniä, sellaisia, joita emme juuri edes huomaa tai huomioi, ja niin merkittäviä, että niiden vaikutus ulottuu ehkä koko loppuelämään ja mahdollisesti toisiinkin ihmisiin. Osaan elämän valinnoista voimme vaikuttaa itse, toiset joudumme ottamaan vastaan sellaisina kuin ne meille annetaan.

Minkälaisia tienhaaroja sinulla on ollut elämässäsi? Minkälaisia valintoja olet saanut tai joutunut tekemään? Oletko joskus päätynyt uudelle, tuntemattomalle elämäntielle aivan yllättäen?

Tämän pyhän evankeliumissa samarialainen nainen on tullut kylän kaivolle tutun matkan, matkan, jonka hän on tehnyt kymmeniä, ellei satojakin kertoja. Tuossa vanhassa, tutussa paikassa hän odottamatta tuleekin tienhaaraan, valinnanpaikkaan. Keskustelu Jeesuksen kanssa alkaa arkisesti juomavedestä, mutta syvenee nopeasti kysymyksiin elämästä ja sen päämäärästä.

Tienhaaran kylässä Viipurissa, teiden risteyksessä on suuri siirtolohkare. Kivi on selkeä merkki siitä, että tässä kohtaa on valittava, kumpaan suuntaan haluaa lähteä.

Evankeliumikertomuksen naiselle ensimmäinen tällainen merkki ovat Jeesuksen sanat elämän vedestä. Jeesuksen tarjoama elämän vesi voisi avata naiselle kokonaan uuden tien, uuden suunnan elämässä. Hänessä voisi puhjeta lähde, joka kumpuaisi ikuisen elämän vettä. Nainen kiinnostuu, mutta ei kuitenkaan ihan ymmärrä, mistä on kyse tai mistä Jeesus puhuu.

Toisen merkin nainen saa, kun Jeesus paljastaa tietävänsä sen taakan, sen painavan kivenlohkareen, jota nainen on vuosikaudet kantanut mukanaan. Suoraan ja totuudenmukaisesti, mutta silti armollisella lempeydellä Jeesus toteaa, että naisella on ollut viisi miestä, eikä nykyinen kuudes ole aviomies. Samalla kun Jeesus tunnistaa naisen elämän kipeimmän asian, tunnistaa nainen Jeesuksessa jotakin enemmän kuin oli aluksi osannut aavistaakaan. Keskustelu on tuonut naisen elämän kartan, sen tiet ja tienhaarat, näkyviksi, mutta eivät toivottomuuden, vaan armon valossa.

Kolmas merkki, Jeesuksen sanat ”Minä se olen.”, läikäyttävät naisen sydäntä niin, että juomavesi saa jäädä, kun hän tuntee elävän veden alkavan virrata. Hän tunnistaa Jumalan ihmeellisen rakkauden ja toivon pelastuksesta – hän tuntee ne itsessään. Se saa hänet liikkeelle niin kiireesti, että hänen mukanaan tuomansa vesiruukku jää kaivolle, kun hän suuntaa takaisin kaupunkiin. Tie on vanha ja tuttu, ja samalla kuitenkin aivan uusi.

Johanneksen evankeliumi jatkuu: monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: Hän kertoi minulle kaiken, mitä olen tehnyt.

Tähän tietoon päätyy yhteinen matkamme samarialaisen naisen kanssa. Emme saa kuulla hänen myöhemmistä vaiheistaan, mutta tiedämme, että kohtaaminen Jeesuksen kanssa johdatti hänet, paitsi tienhaaraan, valinnanpaikkaan, myös oikeaan suuntaan tuosta tienhaarasta. Siihenastiset taakat hän sai jättää ja jatkaa kulkuaan vapaana. Oppaaksi matkalle hän sai Vapahtajan itsensä.

Meillä on edessämme omat elämänkarttamme. Niihin on merkitty monenlaisia teitä mutkineen, teiden risteyksiä ja kaivojen paikkoja juomavettä varten. Niihin on piirretty elävän veden virtapaikkoja, joissa kylpemällä uskomme pysyy raikkaana. Karttoihimme on piirretty Vapahtajan jalanjäljet, joita seuraamalla pysymme oikealla tiellä. Ne johtavat meidät kerran myös ajan rajan yli taivaan kotiin.

(Saarna Pyhän Mikaelin kirkossa su 18.1.2026)

Nina Stjernvall-Kiviniemi
seurakuntapastori