Mietteitä veteraanipäivän illalla
Viime viikkoina olen miettinyt paljon sotaveteraanisukupolvea. Minulle tuo sukupolvi tarkoittaa omia isovanhempiani ja heidän ikätovereitaan. Minulle veteraanit tarkoittavat itseäni vanhempia ihmisiä. Sinäkin olet varmaan kuullut Veteraanin iltahuuto -kappaleen. Sitä harvoin voi kuunnella liikuttumatta:
”Kutsu jo soi iltahuudon
Taakka jo laskettu on.”
Olen ollut monissa veteraanihautajaisissa ja havuseppeleen viesti on karuudessaan koskettava. Yksi veteraani on poissa. Tuntemani veteraanit ovat kuolleet vanhoina.
Viime viikkoina olen miettinyt paljon sotaveteraaneja. Mielikuvissani sotaveteraani on vanha, mutta sotaveteraani oli sodassa nuori. Niinhän isovanhempanikin olivat 20-30 -vuotiaita. Esikoislapset syntyivät sotavuosina, kun isät olivat rintamalla. Sodan kestosta ei ollut tietoa. Pellot oli kynnettävä, lapset kasvatettava – oli uskallettava toivoa rauhaa, vaikka seuraavasta päivästä ei ollut tietoa.
Viime viikkoina ole miettinyt paljon sotaa ja veteraaneja. Sydäntä kylmää ajatella, että sotaveteraanit olisivatkin minua nuorempia, lasteni ikäisiä. Mietin vanhempia Ukrainassa, Venäjällä ja muualla sotaa käyvissä maissa. Heidän lapsensa ovat sodassa. Jos he selviävät hengissä, heistä tulee jossain vaiheessa sotaveteraaneja. Nuoria sotaveteraaneja.
Veteraanipäivän illalla mietin kiitollisuudella sotiemme veteraaneja. Samalla rukoilen rauhaa. Rukoilen rauhaa ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Ehkä sinäkin tunnet saman rukouksen sydämessäsi.
Rukoilemme virren 577 sanoin:
Oi Herra, käy sä siunaamaan
nää rannat rakkaan synnyinmaan.
Suo aina rauha suloinen
ja estä sota verinen.
Johanna Tilus
tiedottaja, pastori
27.4.2022
Löydät alempana linkin Kirkkonummen kunnan veteraanipäivän juhlan nauhoitteeseen.
