Veneitä, marjoja ja koiria

Rantaan ei ollut pitkä matka. Noin 300 metriä. Isällä oli vene. Vanha kunnon soutuvene. Itse en soudellut sillä mutta kyydissä olen ollut.

Kerran kun olimme Enäjärven mökillä, niin vaarilla oli siellä moottorivene ja muistan kun lähdettiin ajamaan järvellä niin ajettiin niin lujaa kuin pääsi. Tämä oli 1990-lukua. Mökillä vaarin ja mummin luona olin onnellinen. Mummi kohteli minua aina niin hyvin. Mutta sitten hän menehtyi. Hän oli 70-vuotias ja olisi ollut vielä paljon elämää jäljellä.

Muistan kun istuin mökin terassilla niin mummi kertoi minulle eräästä kirjasta. Sellaisesta kuin Sofian maailma, jota aina välillä luen ja tai kuuntelen netistä. On mielenkiintoinen kirja.  Vie ajatukset muualle hetkeksi. Kuten lukeminen muutenkin on todella rentouttavaa.

Muistan senkin, että loppukesästä iskän pihalla kasvoi marjoja puskissa. Marjapuskia oli monta. Punaviinimarjoja, mustia viinimarjoja ja karviaisia ja oli myös luumupuu ja muutama omenapuu. Puutarhassa kasvoi vaikka mitä. Herneet syötiin heti ensimmäiseksi. Napsittiin marjat suoraan puskasta. Marjat olivat suurinta herkkua, ainakin minulle. Mustaviinimarjat etenkin. Viimeisenä kesänä oli marjasato hiukan kehnompi.

Jotenkin osasin jo silloin aavistaa mitä tulee tapahtumaan. Että isällä ei ollut kaikki hyvin. Hän lysähti sänkyyn. Minä vein hänelle kaakaota ja näytin valokuvia. Ja istuin vierellä. Kun isä tästä virkosi niin olin helpottunut.

Mutta viimeisten uutisten jälkeen olin surun murtama. Mitä nyt tulisi tapahtumaan? Jouduimme luopumaan ihanasta isästä ja iskän tilasta. Suru kestää läpi elämän ja muistot säilyvät ja niitä on kiva muistella. Joka päivä tulee hyviä muistoja mieleen isästä ja hänen koiristaan. Kirjoittaminen helpottaa oloani.

Isällä oli hyvä huumorintaju. Voi olla, että olen perinyt isältä hyvän ja hauskan huumorin tajun. Koska hauska huumori pelastaa päivän. Joka päivän.

Kaikesta huolimatta minä olen elänyt hyvän elämän. Vaikka en pääsekkään enää niin useasti lomille. Isän luokse kun ei voi enää mennä.

Isän luona oli koiria. Yksi sellainen dreeveri-rotuinen koira, jota käärme puri. Koira joutui tiputukseen. Mutta selvisi tästä kuitenkin vaikka ei pystynyt enää metsästämään kun hajuaisti  heikkeni.

Seuraava koira oli myös dreeveri, Katarina nimeltään. Oli alkuun aika arka koira, mutta oppi tuntemaan minut ja iskän niin olimme heti bestiksiä Katan kanssa. Tykkäsi makoilla minun vieressä. Ja tietenkin minä paijasin.

Tulin oikeastaan juttuun iskän kaikkien koirien kanssa. Vanhin beagle oli 14-vuotias kun meni koirien taivaaseen. Tällä Jura-nimisellä beaglella oli hyvä pitkä koiran elämä.