Pyhä ehtoollinen

Pyhä ehtoollinen -maalaus kuvaa Jeesuksen opetuslastensa kanssa nauttimaa ateriaa kiirastorstain iltana (Matt. 26:17-29; Mark. 14:12-25; Luuk. 22:7-20). Samalla Jeesus asetti meille ehtoollisen sakramentin.

Kirkkonummen kirkon vanhassa ehtoollistaulussa ateria on jo päättymässä. Keskellä pöytää on lammas, juutalaisten perinteinen pääsiäisruoka. He viettivät pääsiäistä Egyptista vapautumisen muistoksi.

Jeesus on juuri kertonut opetuslapsille, että yksi heistä kavaltaa hänet. Juudas on noussut pöydästä ja on lähdössä kertomaan, mistä roomalaiset löytävät Jeesuksen. Huomaa Juudaksen jalka, joka on nostettu esiin taulun alareunassa.

Teoksen henkilöt on kuvattu antiikin ajan puvuissa. Komea kattokruunu ja verhoasetelma taas kertovat maalauksen tekoajankohdan, 1700-luvun, sisustuksesta.

Kuvat ehtoollisesta kirkossa

- Aiemmin alttaritauluna olleen teoksen on maalannut J. Tolker noin vuonna 1756. Sen ovat lahjoittaneet Gustaf ja Maria Ekholm.

- Alttarin vierellä on vuonna 1889 maalattu taulu Kristus siunaa ehtoollisleivän ja -viinin. Sen tekijä on tuntematon. Huomaa Jeesuksen käden siunaava ele.