Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Pyhän Mikaelin kirkkoon rakennettiin 1500-luvulla kivestä kuori. Kuorissa oli alttarin paikka. Siellä pappi toimitti messua.
Samalla rakennettiin sakasti ja vähän myöhemmin myös asehuone.
Kuningas Kustaa VaasanLinkki avautuu uudessa välilehdessä johtaman uskonpuhdistuksessa 1500-luvulla kirkko menetti valta-asemansa ja kirkollisia kalleuksia takavarikoitiin paljon. Keski-aika vaihtui uuteen aikaan. Suomen kirkko muuttui katolisesta luterilaiseksi.
Vuonna 1572 venäläiset sotajoukot ryöstivät kirkon ja heti seuraavana vuonna salama sytytti sen tuleen.
Tulipalojen, ryöstöjen ja monien muutostöiden takia kirkossa ei ole enää jäljellä ainuttakaan alkuperäistä keskiaikaista esinettä.
Pohjakuva ensimmäisestä laajennuksesta, jossa rakennettiin kuori ja sakasti.
Kirkon kuorissa oli alunperin maalauksia, jotka muistuttivat tyyliltään kuvassa olevia Siuntion kirkon maalauksia.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä