Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Jeesus lähti opetuslastensa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa vuorelle.
(Matt. 17:1-13)
Jeesuksen rukoillessa opetuslapset näkivät hänen muotonsa muuttuvan loistavan kirkkaaksi. Samassa heille ilmestyivät Vanhan testamentin profeetat: Mooses ja Elia.
Tämä osoitti, että Jeesus oli Messias eli juutalaisten odottama Israelin kansan pelastaja.
Pilvestä kuuluva ääni sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä." Opetuslapset pelästyivät ääntä ja heittäytyivät maahan kavoilleen. Silloin Jeesus tuli heidän luokseen ja sanoi heille, ettei tarvitse pelätä.
Taulun aihe on helppo sekoittaa Jeesuksen ylösnousemisen ja taivaaseen astumisen kuvauksiin. Tärkeää on huomata, keitä on paikalla todistamassa tapahtumaa. Tässä Mooseksen tunnistaa laintauluista ja Eliaan kirjarullasta.
Opetuslapset tunnistat vakiintuneista kuvaustavoista. Johannes on parraton nuorukainen. Pietarin kaljuuntuva päälaki kuvaa hänen olevan vanhempi kuin muut opetuslapset, joista tässä on mukana Jaakob.
- Teoksen tekijä on Robert Wilhelm Ekman.
- Teos on tehty noin vuonna 1865.
Teos on ollut vuoteen 1944 asti alttaritauluna. Sitä kehystivät huonekalutehtailija Fredrik Lindholmin valmistamat uusgoottilaiset kehykset.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä