Räfsö 6
Rippikoulu on kokonaisuus, johon sisältyy tapaamisia ennen leirijaksoa, Kohti leiriä -päivä sekä leirijakso. Kaikki tapaamiset ovat osa rippikoulun opetusta ja läsnäolo tapaamisissa on tärkeää. Mikäli et pääse mukaan johonkin tapaamiseen, ole etukäteen yhteydessä oman ryhmäsi ohjaajaan. Ohjaaja sopii kanssasi poissaolon korvaamisesta. Koronatilanteesta riippuen tapaamiset voivat olla etäyhteyksin Classroomin kautta. Saat tästä tarkemmat ohjeet, jos näin joudutaan toimimaan.
Sinun rippikouluryhmäsi kokoontumiskerrat ovat:
1. Rippikoulun aloitustapahtuma la 28.1. klo 16–17 keskustan Pyhän Mikaelin kirkossa (Tallinmäki 1). Tule paikalle klo 15.45.
Tapaat ripariryhmäsi ensimmäistä kertaa. Saat infoa tulevasta ja saat riparipassin, johon keräät merkintöjä kevään aikana.
2. Lähetyspäivä su 12.3. klo 14–17 Masalan kirkolla (Tinantie 4). Tule paikalle klo 13.45. Päivän aikana on tarjolla välipala.
3. Perhepäivä su 19.3. klo 10–13 Pyhän Mikaelin kirkossa ja messun jälkeen jatkamme Ellenissä (Kauppakeskus Kirsikka). Tulkaa paikalle viimeistään klo 9.45
Aloitamme yhteisellä messulla, jonka jälkeen kokoonnumme omalla porukalla jatkamaan päivää. Tapaamisessa keskustelemme tärkeistä rippikouluun ja leirijaksoon liittyvistä asioista, joten ainakin toisen huoltajan olisi hyvä olla paikalla. Vanhemmille ja nuorille on myös oma työskentely.
4. Konserttipäivä pe 21.4. klo 17.30–18.30 keskustan Pyhän Mikaelin kirkossa. Tule paikalle klo 17.15.
5. Yhteisten tapaamisten lisäksi käyt yhden omatoimisen jumalanpalveluskäynnin kevään aikana. Tiedot ajankohtaisista jumalanpalveluksista löytyvät seurakuntamme nettisivulta.
6. Kohti leiriä päivä ti 18.7. klo 11–17 Masalan kirkolla. Tule paikalle klo 10.45.
Luvassa on toisiimme tutustumista, oppimista ja rentoa yhdessä oloa. Päivän aikana tarjotaan lounas ja välipala.
7. Leirijakso: to 20.- ke 26.7.2023 Räfsön saaressa. Saat leirikirjeen lähempänä leirijaksoa.
8. Konfirmaatioharjoitus ja valokuvaus: pe 28.7. klo 16–18 Kirkkonummen kirkossa. Tule paikalle klo 15.45.
9. Konfirmaatiojuhla: su 30.7. klo 14 Kirkkonummen kirkossa. Nuoret saapuvat kirkkoon viimeistään klo 13.30. Konfirmaatio ja rippikoulutodistusten jako kirkolla päättyy klo 15.30 mennessä.
Ohjaajina rippikoulussasi toimivat pastori Marjo Parttimaa, nuorisotyönohjaaja Tarja Kivikkola ja rippikouluohjaaja Nina Hotma. Ryhmänohjaajina toimivat isoset. Heihin tutustut tapaamisissa kevään aikana.
Tilaamme rippikoulussa tarjottavat välipalat ja ruoat rippikouluilmoittautumisessa annettujen tietojen mukaan. Mikäli tietoihin on tullut jotain muutoksia, olkaa välittömästi yhteydessä tästä ohjaajiin.
Rippikoulumaksusta on mahdollisuus anoa perheen taloudellisesti tiukan tilanteen vuoksi maksujärjestelyä, joka katsotaan tapauskohtaisesti jokaisen perheen kohdalla. Maksujärjestelyanomuksia (lomake löytyy nettisivuilta) otetaan vastaan toukokuun loppuun asti (talviryhmien kohdalla 15.1. asti). Maksujärjestelyihin liittyvissä kysymyksissä voitte jättää viestin diakonian päivystävään puhelimeen p. 050 383 9371 ja diakoniatyöntekijät ottavat teihin yhteyttä.
Mikäli sinulla on jotain kysyttävää rippikouluun liittyen, voit olla meihin yhteydessä.
Rippikouluterveisin
Marjo, marjo.parttimaa(at)evl.fi, puhelin 044 771 1284
Tarja, tarja.kivikkola(at)evl.fi, puhelin 050 367 8721
Nina, nina.hotma(at)evl.fi, puhelin 050 376 1508