Seurakunnan uutiset
Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan ja seurakuntayhtymän uutiset.
-
Turvallisuus on seurakunnan toiminnan lähtökohta
Median kautta on noussut esiin tieto, että entinen seurakunnan luottamushenkilö olisi epäiltynä lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvässä rikostutkinnassa. KRP on vahvistanut mediassa, että teot eivät liity kirkkotoimintaan. Huolta tapaus varmasti kuitenkin aiheuttaa nuorten vanhemmissa yleisesti.
Fri Mar 29 12:06:00 EET 2019
-
Seurakuntatalo peruskorjataan
Yhteinen kirkkovaltuusto päätti, että arkkitehti Juha Leiviskän suunnittelema seurakuntatalo peruskorjataan. Kokouksessa oli äänestyksen aikana 40 valtuutettua, joista 22 valtuutettua äänesti peruskorjauksen puolesta ja 18 valtuutettua äänesti rakennuksen purkamisen ja uudisrakennuksen puolesta.
Tue Mar 26 22:03:00 EET 2019
-
Seurakuntatalon remontti yhteisen kirkkovaltuuston päätettäväksi vielä maaliskuussa
Kirkkonummen seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti äänestyksen jälkeen kokouksessaan 19.3.2019 esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että seurakuntatalo peruskorjataan ja peruskorjauksen yhteydessä tehdään pienehkö laajennus. Hankkeen kustannusarvio on 7,5 miljoonaa euroa. Yhteinen kirkkovaltuusto käsittelee esitystä jo viikon kuluttua.
Thu Mar 21 09:58:00 EET 2019
-
Diakoniatyöntekijän viransijaisuus avoinna
Diakoniatyöntekijän viransijaisuus avoinna Kirkkonummen suomalaisessa seurakunnassa.Wed Mar 20 15:59:00 EET 2019
-
Uusi seurakuntapastori aloittaa huhtikuussa
Pastori Emilia Turpeinen aloittaa nuoriso- ja rippikoulutyön pastorina 3.4.2019.Fri Mar 15 11:16:00 EET 2019
-
Uusia luottamustehtäviä
Jaakko Rahja valittiin yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi.
Thu Feb 07 16:45:00 EET 2019
-
Seurakuntaneuvostolle uusi varapuheenjohtaja
Seurakuntaneuvoston varapuheenjohtajaksi valittiin Johanna Lumijärvi.Tue Jan 29 15:52:00 EET 2019
-
Seurakuntaan palkataan uusi pappi
Kirkkonummen suomalaisessa seurakunnassa on avoinna nuoriso- ja rippikoulupastorin virka.Tue Jan 08 16:08:00 EET 2019
-
Yhteisen kirkkovaltuuston päätöksiä joulukuussa 2018
Yhteinen kirkkovaltuusto päätti vuoden 2019 talousarviosta ja vuosien 2020-2021 toiminta- ja taloussuunnitelmasta.
Thu Dec 20 16:56:00 EET 2018
-
Kirkkonummen suomalaiseen seurakuntaan uusi kappalainen
Seurakuntaneuvosto valitsi tänään III kappalaisen virkaan seurakuntapastori Terho Haatajan.
Mon Dec 10 21:31:00 EET 2018