Kirkkonummen seurakuntien toiminta 15.2.2022 asti
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt 31.1.2022 päätöksen, jonka mukaan sisätiloissa voi järjestää enintään 50 hengen yleisötilaisuuksia tai yleisiä kokouksia, jos yleisöllä tai osallistujilla on määritellyt istumapaikat. Määräykset ovat voimassa 15.2.2022 asti.
Kirkkonummen seurakunnat pyrkivät kaikessa toiminnassaan ehkäisemään koronatartuntoja. Noudatamme rajoitusten suhteen viranomaisten ja tuomiokapitulin ohjeita ja määräyksiä. Seurakuntien kokoavaa toimintaa avataan vähitellen terveysturvallisuus huomioon ottaen.
Jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset
Sisätiloissa järjestettäviin jumalanpalveluksiin ja kirkollisiin toimituksiin voi ottaa 50 henkeä. Tiloihin, joihin mahtuu yli 250 henkeä, voidaan ottaa enintään 1/5 tilaan hyväksyttävästä enimmäisosallistujamäärästä. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkkoon voidaan ottaa 100 henkilöä.
Seurakuntien tiloja Masalassa ja Veikkolassa voi varata kastekahveja ja muistotilaisuuksia varten. Tilaisuuksia voidaan järjestää voimassa olevien kokoontumisrajoitusten mukaisesti.
Aikuisten pienryhmätoiminta, mukaan lukien kuorot ja Ellenin olohuone
Aikuisten kokoava toiminta eli erilaiset pienryhmät ja piirit jatkavat toimintaansa vähitellen. Tarkat aloittamisajankohdat löydät verkkosivuiltamme www.kirkkonummenseurakunnat.fi.
Lasten ja nuorten toiminta
Lasten ja nuorten pienryhmätoiminta jatkuu edelleen normaalisti hygieniamääräykset huomioon ottaen.
Apua ja tukea
Suomalaisen seurakunnan papit päivystävät päivittäin papin puhelimessa. Tavoitat jonkun seurakunnan papeista ma-pe klo 9-19 ja la-su klo 10-17 papin puhelimesta 050 475 1309. Seurakunnan diakoniatyö toimii yhteistyössä eri auttajatahojen kanssa tavoitteena autettavan kokonaisvaltainen tukeminen. Jos tarvitset ruoka-apua tai muuta tukea, ota yhteys diakoniatyöhön. Soita päivystysnumeroon, puh. 050 383 9371. Jätä vastaajaan viesti ja yhteystietosi, niin sinuun otetaan yhteyttä seuraavana arkipäivänä.
Muistutamme THL:n ohjeista:
Suojaa itseäsi ja läheisiäsi koronavirustartunnalta. Alla olevat keinot auttavat ehkäisemään myös uusien virusmuunnosten leviämistä.
1. Ota koronarokotukset. Ne suojaavat vakavalta taudilta.
2. Jos sairastut, pysy kotona, kunnes olet terve. Tee tarvittaessa kotitesti.
3. Muista hygienia: kädet, maski, turvaväli ja ilmanvaihto.
1.2.2022 15.45