Seurakunnan uutiset

Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan ja seurakuntayhtymän uutiset.

Pietà-veistos takaisin Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkkoon

12.4.2019 14.38

Pietà-patsas

Kirkkonummen kirkon Pietà-veistos on ollut konservoitavana.

Konservaattori Jaana Paulus on tehnyt mittavan työn teoksen puhdistamisessa ja sen rakenteen ja värin vakauttamisessa. Veistos seisoo uudella massiivipuisella jalustalla, jonka on toteuttanut kuvataiteilija Antti Ratalahti.

Pietà on sijoitettu kirkkosaliin pääovesta sisään tullessa vasemmalle, ts. läntisen ristivarren pohjoisseinustalle. Sen eteen kiinnitetään museoköysi. Toistaiseksi veistoksen edessä on väliaikainen kulunohjaus. Veistos on hauras ja sen pinta on altis vaurioille, joten siihen ei saa koskea.

Kirkkonummen Pietà on tullut seurakunnan haltuun vuonna 1959, Stadius-suvun lahjoittamana. Veistoksen alkuperää ei tunneta, mutta sen oletetaan olevan 1600-luvun saksalainen barokkitulkinta suositusta aiheesta.

« Uutislistaukseen