Kirkkonummen kirkon kellotapulin korjaus alkaa

Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkon kellotapuli restauroidaan. Kirkko on käytössä normaalisti, mutta korjaustyöt vaikuttavat tapulin ja kirkkopihan käyttöön. Korjaustöiden on arvioitu valmistuvan ennen joulua.
Restaurointikorjauksessa tapulin julkisivujen rappaukset korjataan ja rakennus maalataan. Uusi väri on hieman tummemman keltainen kuin nykyinen heleän vaalea väri. Tapuli on historiansa aikana ollut myös vaaleanpunainen ja valkoinen. Tapulin katto uusitaan, ja kattomateriaaliksi on valittu kupari. Tapulin hirsirakenteiden vauriot korjataan. Ikkunat, ovet ja kellotornin luukut korjataan ja maalataan. Kellotornin luukkujen avausmekanismit ja kellonsoittoautomatiikka uusitaan. Kävelytie torilta kirkkopihalle uudistetaan. Kävelytien reunaan asennetaan matalat valaisimet, ja myös tapulin ulkovalaistus uusitaan.
Kirkkonummen kirkon kellotapuli on valmistunut vuonna 1824, ja sen on suunnitellut arkkitehti A.W. Arppe. Kellotapulin edellinen korjaustyö on tehty vuonna 1995. Kirkon alue on muinaismuistoaluetta, ja kaikki työt tehdään museoviranomaisen valvonnassa. Kirkko ja kellotapuli ovat kirkkolailla suojeltuja rakennuksia, ja rakennukset on merkitty suojeltaviksi myös asemakaavassa. Rakennuksen ja kirkon alueen vahva suojelustatus on otettu huomioon korjaustöiden suunnittelussa.
Työt alkavat maaliskuussa telineiden rakentamisella ja sääsuojan asentamisella. Osa kirkkopihasta sekä tapulin ja torin välinen alue aidataan työmaan käyttöön. Tapuli on suljettu työn aikana, eli esimerkiksi hääparit eivät voi kävellä tapulin läpi tänä kesänä. Kirkonkellot ovat pois käytöstä korjaustyön ajan, mutta kellojen soitto kuuluu kirkon sisällä äänitteeltä.
Työmaaliikenne kulkee pääosin kirkon pääportista, ja muu liikenne joudutaan katkaisemaan tilapäisesti töiden niin vaatiessa. Kirkon pohjoispuolella sijaitseva pysäköintialue on käytössä työn aikana, mutta on suositeltavaa käyttää lähialueen muita pysäköintipaikkoja.
Lisätietoja antavat
Kirkkonummen seurakuntayhtymä, kiinteistöpäällikkö Anna Antikainen, puh. 040 759 7750.
Sitowise Oy, projektipäällikkö Tuomas Väisänen puh. 040 040 547 4883 tai työmaavalvoja Lasse Salonen, puh. 044 427 9812.
9.4.2025 11.57