Seurakunnan uutiset

Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan ja seurakuntayhtymän uutiset.

Uutislistaukseen

Rippikouluilmoittautuminen ensi vuoden rippikouluihin alkanut Kirkkonummella

Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan rippikouluilmoittautuminen on käynnistynyt. Vuoden 2023 aikana Kirkkonummen suomalaisessa seurakunnassa on 19 eri rippikoulua. Rippikouluun voi ilmoittautua vuonna 2008 tai siten ennen syntynyt nuori.

Suurin osa rippikouluista on kesällä, mutta jo hiihtolomalla on kaksi rippikoulua tarjolla. Pääosin rippikoulut ovat leirimuotoisia, mutta myös päiväriparit ovat kasvattaneet suosiota. Räfsön leirikeskuksessa Porkkalan saaristossa on yli puolet seurakunnan leireistä. Kaikkiin rippikoulumuotoihin liittyy ennakkotapaamisia. Ennakkotapaamiset ja intensiivijakso kuuluvat noin puoli vuotta kestävään rippikoulukokonaisuuteen, joka päättyy nuoren konfirmaatioon.

Rippikoulu on osa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta. Rippikoulun voi käydä, vaikka nuori ei olisi kastettu. Jos nuori haluaa tulla konfirmoiduksi pitää nuoren olla kastettu ennen konfirmaatiota.

Linkki rippikouluilmoittautumiseen.

Mon Oct 03 18:47:00 EEST 2022