Rippikoulut 2021 

Rippikouluihin 2021 ilmoittautuminen on päättynyt 8.11.2020. Tieto rippikouluryhmästä on lähetetty 19.11.2020 iltapäivällä sähköpostitse nuorille ja huoltajille. Viestit lähetetään sähköpostitse ryhmä kerrallaan, joten lähettäminen vie jonkin aikaa. Jos siis esimerkiksi kaverisi on hetki sitten saanut tiedon omasta ripariryhmästään, odotathan omaa viestiäsi rauhassa, jos sitä ei ole kuulunut. Kaikki ryhmät saavat tiedon saman päivän aikana.  Tarkistathan myös sähköpostin roskapostikansion, mikäli tieto rippikouluryhmästä ei ole saavuttanut sinua marraskuun loppuun mennessä. Sähköpostin lisäksi saat tiedon ryhmästäsi myöhemmin kotiisi kirjeitse.

Unohtuiko rippikouluilmoittautuminen? 

Rippikouluun voi ilmoittautua vielä jälkikäteen, mutta emme voi enää tässä vaiheessa huomioida kaveritoiveita tai tarkkoja leiritoiveita. Suurin osa leireistä on täynnä. Päiväripareilla on hyvin tilaa. Mikäli rippikouluilmoittautuminen on unohtunut, ole yhteydessä rippikoulu.kirkkonummi@evl.fi -osoitteeseen. Saat rippikoulutiimiltä lisätietoja ilmoittautumisen suhteen ja etsimme sinulle riparipaikan.

Jälkikäteen ilmoittautuvat nuoret jäävät vielä odottamaan rippikoulupaikkaa. Katsomme joulukuun alkupuolella yhtä aikaa kaikki rippikouluryhmien vaihdokset ja jälkikäteen ilmoittautumiset. Saatte sitten sähköpostitse tiedon, missä ryhmässä nuorelle on tilaa. 

Kysymyksiä rippikouluun liittyen voi lähettää sähköpostiosoitteeseen: rippikoulu.kirkkonummi@evl.fi

 

Kirkkonummen suomalainen seurakunta järjestää vuonna 2021 seuraavat rippikoulut v. 2006 ja sitä ennen syntyneille nuorille:

Talviripari (Siilinjärvellä) 20.2–26.2.2021, Kohti leiriä -viikonloppu helmikuussa, konfirmaatio la 8.5.2021 klo 13.

Vaellusripari (Lapissa) ma 7.6-ke 16.6. Kohti leiriä -päivän sijaan viikonloppu loppukeväällä 2021. Konfirmaatio su 20.6 klo 12. HUOM! MUUTTUNUT KONFIRMAATIOAIKA!

Päiväripari 1 Masala ti 8.6-ti 15.6 Masalan kirkossa. Kohti leiriä -päivä ma 7.6. Konfirmaatio su 20.6 klo 10.

Päiväripari 2 Ellen ti 8.6-ti 15.6 Ellenissä, kauppakeskus Kirsikassa. Kohti leiriä -päivä ma 7.6. Konfirmaatio su 20.6 klo 14. UUSI RYHMÄ!

Räfsö 1 to 10.6-ke 16.6 Päätalossa. Kohti leiriä -päivä ke 9.6. Konfirmaatio la 19.6 klo 12.

Räfsö 2 ke 16.6-ti 22.6 Päätalossa. Kohti leiriä -päivä ti 15.6. Konfirmaatio su 4.7 klo 13.

Räfsö Leirikylä 1 ti 15.6-ma 21.6 Leirikylässä. Kohti leiriä -päivä ma 14.6. Konfirmaatio su 4.7 klo 10.

Räfsö 3 ti 29.6-ma 5.7 Päätalossa. Kohti leiriä -päivä ma 28.6. Konfirmaatio la 10.7 klo 12.

Räfsö Leirikylä 2 ma 28.6-to 1.7 päiväripari Ellenissä, kauppakeskus Kirsikassa + pe-su 2-4.7 viikonloppuleiri Leirikylässä. Huom! Ryhmä on päiväriparin ja viikonloppuleirin yhdistelmä. Kohti leiriä -päivä kesäkuussa. Konfirmaatio la 10.7 klo 15.   PERUTTU!

Purjehdusripari ti 29.6.-to 8.7. Kohti leiriä -päivä ma 28.6. Konfirmaatio su 11.7 klo 13.

Koivikko (Ikaalisissa) ma 5.7-su 11.7. Kohti leiriä -päivä su 4.7. Konfirmaatio su 18.7 klo 13.

Suomenlinna 1 (Helsingissä) ti 6.7-ma 12.7. Kohti leiriä -päivä ma 5.7. Konfirmaatio su 18.7 klo 10.

Räfsö 4 ma 12.7-su 18.7 Päätalossa. Kohti leiriä -päivä su 11.7. Konfirmaatio su 25.7 klo 13.

Suomenlinna 2 (Helsingissä) ma 12.7-su 18.7. Kohti leiriä -päivä su 11.7. Konfirmaatio su 25.7 klo 10.

Räfsö 5 su 18.7-la 24.7 Päätalossa. Kohti leiriä -päivä la 17.7. Konfirmaatio su 1.8 klo 13.

Räfsö 6 la 24.7-pe 30.7 Päätalossa. Kohti leiriä -päivä pe 23.7. Konfirmaatio la 7.8 klo 12.

Räfsö 7 pe 30.7-to 5.8 Päätalossa. Kohti leiriä -päivä to 29.7. Konfirmaatio su 8.8 klo 13.

Kaikki konfirmaatiot järjestetään Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkossa.

Tietoa rippikoulusta

Kaikki rippikoulut sisältävät oman ryhmän tapaamisia talven ja kevään aikana. Lisäksi ennen riparijakson alkamista kokoonnutaan yhteen kohti leiriä -päivänä, jonka löydät leirin/päivärippikoulun ajankohdan yhteydestä. Tapaamisista ja tarkemmista kellonajoista ilmoitetaan ryhmäkohtaisesti hyvissä ajoin. Rippikoulu käydään vain kerran elämässä ja riparitapaamiset kuuluvat osaksi noin puoli vuotta kestävää rippikoulukokonaisuutta. Huom! Talviripari tapaa ensimmäisen kerran jo joulukuussa 2020.

Talviripari: Koe talvinen ripariviikko Tahkolla, Siilinjärvellä. Luvassa on talvista liikuntaa ja laskettelua. Viikon aikana käydään laskettelemassa Tahkolla 2 kertaa. Huom! Mikäli nuori laskettelee, hissiliput- ja mahdolliset välinevuokrat ovat omakustanteisia.

Vaellusripari: Tule retkeilemään Lapin maisemiin vaellusriparille. Varusteiden käyttöä harjoitellaan etukäteen. Huom! Kohti leiriä -päivän sijaan loppukeväällä 2021 järjestetään viikonlopputapaaminen, jossa harjoitellaan retkeilyä.

Purjehdusripari: Nauvossa ja Saaristomerellä yhteistyössä perinnepurjehdusyhdistys St. Nikolauksen kanssa järjestettävällä riparilla pääset purjehtimaan. Ryhmään mahtuu 16 leiriläistä. Ei edellytä aikaisempaa kokemusta purjehtimisesta!

Suomenlinna 1 ja 2: Suomenlinnan riparit vietetään merellisissä maisemissa Suomenlinnassa, Helsingissä. Yövymme Suomenlinnassa Hostel Suomenlinnassa, joka on meillä yksityiskäytössä riparin ajan.

Koivikko: Koivikon rippileiri järjestetään vehreissä maisemisessa Ikaalisissa, Koivikon leirikeskuksessa. Leirikeskuksen majoitusrakennus on uusi ja pääset viettämään ripariviikkoa Kyrösjärven rannalla.

Päiväriparit: Päiväripareilla opetus tapahtuu päiväsaikaan Masalan kirkolla (Päiväripari 1) tai Ellenissä (Päiväripari 2), illat jäävät vapaaksi ja yöt vietetään kotona. Sisällöltään päivärippikoulu vastaa leiririppikoulua. Päiväripari on hyvä vaihtoehto, mikäli et halua yöpyä poissa kotoa, harrastuksesi ei mahdollista leirijaksolle osallistumista tai terveydentilasi vuoksi leirijakso on liian kuluttava. Päiväripari on hyvä vaihtoehto sinulle, jos koet olosi mukavammaksi pienemmässä ryhmässä.

Leirikylä 2: Tämä ripari on päiväriparin ja leiririparin yhdistelmä. Arkiviikon vietämme päiväriparin merkeissä Ellenissä ja viikonlopuksi lähdemme Räfsön saareen leirille. Tämä on hyvä vaihtoehto, mikäli haluat rippileirille, mutta koet mukavammaksi viettää leirillä lyhyemmän ajan.  PERUTTU!

Ruokavaliota ja allergioita kysytään ilmoittautumislomakkeen yhteydessä. Mikäli et ole ilmoittautumisen yhteydessä kertonut ruokavaliotasi ja/tai allergioitasi, ole yhteydessä viimeistään kolme viikkoa ennen leirin alkua leirin ohjaajaan. Mikäli emme ole saaneet tätä tietoa kolme viikkoa ennen leirille lähtöä, niin emme voi huomioida erityisruokavalioita ja allergioita.

Osallistumismaksut ovat vaellus- ja purjehdusleirillä 260 e, muilla leireillä 180 e. Päiväripari 50 e ja Leirikylä 2 -ripari 100 e. Maksaminen tapahtuu verkkomaksulinkin kautta, joka lähetetään huoltajalle noin kuukautta ennen riparijaksoa.

Maksujärjestely rippikoulumaksun osalta: Perheen taloudellisen tilanteen vuoksi osallistumismaksun maksuaikataulusta tai osallistumismaksun kohtuullistamisesta on mahdollisuus neuvotella. ​Anomukset käsittelee johtava diakoniatyöntekijä Mika Siltala ja hän on tarvittaessa teihin yhteydessä.​​Maksujärjestely myönnetään sen perusteella, että perhe on toimeentulotuen tai muun yhteiskunnallisen tukijärjestelmän piirissä. Myös muita erityisiä taloudellisia perusteita voi olla. Anomus tehdään erillisellä lomakkeella. Voit tulostaa sen tästä (Maksujärjestelylomake, pdf-tiedosto.) Anomuksen voi lähettää Mika Siltalalle myös sähköpostitse etunimi.sukunimi@evl.fi -osoitteeseen.

Maksuvapautusanomuksia otetaan vastaan huhtikuun loppuun asti. Talviriparin kohdalla maksuvapautusanomusten tulee olla perillä viimeistään viikolla 2. Ainoastaan poikkeustapauksissa otamme vastaan myöhemmin saapuneet hakemukset.

Lisätietoa ilmoittautumisesta ja rippikouluistamme löydät seurakunnan kotisivuilta "Rippikoulu 2021" otsikon alta. Sivulta löytyvät myös yleisimmät kysytyt kysymykset ja vastaukset ripareihin liittyen sekä muualla rippikoulunsa suorittavien ohjeet.

Mikäli sinulla on kysyttävää rippikouluun liittyen, voit laittaa osoitteeseen rippikoulu.kirkkonummi@evl.fi sähköpostia. Viesteihin vastaavat rippikoulutiimiin kuuluvat, nimetyt työntekijät.

Kehitysvammaisten nuorten rippikoulusta saa tarvittaessa tietoa vt. diakoniatyöntekijältä/lastenohjaajalta Katri Hiir-Salakalta, p. 040 841 2418.


Muualla rippikouluun osallistuvat​
Toimi näin:

1. Käy täyttämässä Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan rippikoulujen ilmoittautumislomake 19.10-8.11.2020. Löydät linkin lomakkeeseen täältä kotisivuilta. Täytä yhteystietosi ja valitse kohta "Käyn rippikoulun muualla." Lomake pakottaa sinut merkitsemään myös 4 muuta vaihtoehtoa, jotta voit lähettää lomakkeen. Kirjoita tekstikenttään "Huomioita/lisätietoja" suorittavasi rippikoulun muualla. Kerro tässä yhteydessä, missä suoritat rippikoulun (seurakunnan tai järjestön nimi jne).

2. Saat kotiseurakunnastasi ripariraamatun. Raamatun voit hakea Kirkkonummen keskustasta, kirkkoherranvirastosta (Seurakunnantie 1) arkisin viraston aukioloaikoina. Raamatun lisäksi voit hakea samasta paikasta riparipassin, mikäli suoritat rippikouluun kuuluvan ennakkojakson Kirkkonummella. Raamattuja on saatavissa myös Masalan kirkolta ja Veikkolan seurakuntakodilta messujen yhteydessä, kun kirkko on avoinna. Ripariraamatun voi hakea nuori tai hänen huoltajansa. 

3. Rippikouluun kuuluu ennakkojakson suorittaminen ennen rippikoululeiriä. Mikäli menet riparille esimerkiksi Kirkkonummen ympäryskuntiin, suosittelemme sinulle osallistumista oman rippikouluryhmäsi ennakkotapaamisiin ja messukäynteihin. Näin tutustut oman ryhmäsi kanssa alusta asti. Ohjeet ennakkojakson suorittamisesta saat siitä seurakunnasta, jossa suoritat rippikoulun.

Mikäli menet rippileirille kauemmaksi, järjestön riparille tai yhteistä ennakkojaksoa ei ripariryhmällesi ole, voit suorittaa ennakkojakson Kirkkonummella. Kirkkonummella ennakkojakson suorittamiseen on kuulunut neljän merkinnän kerääminen riparipassiin. Merkinnän saat messuista, kirkollisista toimituksista (kaste, häät, hautajaiset) ja yhden merkinnän voi kerätä esimerkiksi nuortenillasta. Kun saat riparipassin täyteen, voit olla yhteydessä rippikoulu.kirkkonummi@evl.fi -osoitteeseen. Saat seurakunnasta todistuksen rippikoulun ennakkojakson suorittamisesta, kun riparipassi on täynnä. Mikäli riparisi järjestävä seurakunta/järjestö pyytää kotiseurakuntaasi täyttämään ja allekirjoittamaan todistuksen ennakkojakson suorittamisesta, hoituu se myös tuon sähköpostin kautta.

Huom! Mikäli suoritat riparin ennakkojakson Kirkkonummella, seuraathan koronatilanteeseen liittyvää ilmoittelua ja sen mahdollisesti tuomia muutoksia seurakunnan toimintaan.

Jos sinulla on kysyttävää muualla rippikoulun suorittamiseen liittyen, ota meihin yhteyttä: rippikoulu.kirkkonummi@evl.fi
 

YouTube-video
YouTube-video