Seurakunnan toiminta koronavirusepidemian aikana (päivitetty 17.6.2020)

Kirkkonummen seurakunnat palvelevat myös koronavirusepidemian aikana. Hallituksen linjausten pohjalta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat ohjeistaneet seurakuntia. Kesäkuun alusta lähtien kokoontumisrajoituksia on lievennetty. Toimintaan ja tiloihin saa tulla vain oireettomana. 

Kokoontumisrajoitus edelleen 50 henkeä, suuremmat tilaisuudet mahdollisia erityisjärjestelyin

Aluehallintovirastot ovat tehneet 16.6.2020 tartuntatautilain mukaiset päätökset, joilla kielletään kaikki yli 50 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset 31.7.2020 asti. Yli 50 henkilön, mutta enintään 500 henkilön tilaisuuksia on kuitenkin mahdollista järjestää, jos turvallisuus voidaan varmistaa rajaamalla asiakasmääriä ja tapahtumassa noudatetaan turvaetäisyyksiä sekä hygieniaohjeita. Aluehallintovirastot määräävät, että 51-500 hengen tilaisuuksissa pitää noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön 14.5.2020 antamaa ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä. Aluehallintovirastojen määräykset perustuvat tartuntatautilakiin, eivät valmiuslakiin. Aluehallintovirastojen määräykset ovat voimassa, kuten päätöksissä mainitaan, myös poikkeusolojen päättymisen jälkeen. 

MESSUT JA JUMALANPALVELUKSET

Seurakuntalaiset voivat jälleen kesäkuun alusta alkaen osallistua jumalanpalveluksiin Kirkkonummen kirkoissa.

Kirkkotilat ovat eri kokoisia. Suositeltava henkilömäärä vaihtelee tiloittain, sillä jokaisessa tilassa on laskettu turvavälit. Tilojen enimmäishenkilömäärä poikkeustilan aikana jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa:

  • Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko  105 henkilöä
  • Masalan Pyhän Matteuksen kirkko          30 henkilöä
  • Veikkolan seurakuntakoti                         36 henkilöä
  • Haapajärven kirkko                                  60 henkilöä
  • Haapajärven siunauskappeli                    40 henkilöä

Samassa taloudessa asuvat voivat istua kirkossa vierekkäin. Turvaväliä pidetään muihin kirkossakävijöihin. Seurakuntamestarit ohjeistavat istumapaikat.

Ehtoollista vietetään messuissa eli ehtoollisjumalanpalveluksissa turvallisuus- ja hygieniamääräyksiä noudattaen. Kirkossakävijät tulevat messuun ja ehtoolliselle omalla vastuullaan ja noudattavat omalta osaltaan annettuja ohjeita ja turvavälejä. Toimittava pappi ohjeistaa messun aikana ehtoolliselle tulijoita.

Jumalanpalveluksissa yhteislaulujen määrää on vähennetty ja jumalanpalvelusten kesto on tavanomaista lyhyempi. Mahdollisuuksien mukaan kirkkojen ovia pidetään auki jumalanpalvelusten ajan.

Jumalanpalveluksia lähetetään verkon välityksellä muutaman kerran kuukaudessa kesän aikana. Näitä jumalanpalveluksia voi seurata Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan facebooksivujen kautta vaikka et olisi kirjautunut facebookin käyttäjäksi. Jumalanpalvelukset ovat nähtävillä viikon ajan. Hartauksia ja muuta seurakunnan videotuotantoa julkaistaan seurakuntien kanavalla Youtubessa ja Facebookissa.

Kolehti kerätään esimerkiksi messun päätteeksi kirkkojen ovilla erillisiin astioihin. Kolehtihaaveja ei kierrätetä kirkossa.

Olet tervetullut seurakunnan toimintaan ja tiloihin ainoastaan oireettomana. Näin pyrimme ehkäisemään viruksen leviämistä.

APUA JA TUKEA

Diakonia

Tarvitsetko ruoka-apua tai muuta tukea? Ota yhteys seurakunnan diakoniaan. Palvelemme ajanvarauksella Kirkkonummella keskustan, Gesterbyn, Masalan ja Veikkolan toimitiloissa. Diakonian päivystysnumero, puh. 050 383 9371. Jätä vastaajaan viesti yhteystietojesi kanssa, niin otamme yhteyttä sinuun ja sovimme ajasta.

Päivystävä pappi

Seurakuntien työntekijät ovat tavattavissa keskusteluja varten. On tärkeää, että kukaan ei jää kysymyksineen yksin. Seurakunnan työntekijät tavoitat puhelimitse, sähköpostilla sekä sosiaalisessa mediassa. Päivystävän papin tavoitat ma-pe klo 9-19 ja Tavoitat jonkun seurakuntamme papeista ma-pe klo 9-19 ja la-su klo 10-17 papin puhelimesta 050 475 1309

Perheneuvonta

Voit keskustella parisuhteeseen, perheeseen ja ihmissuhteisiin liittyvistä asioista perheneuvojan kanssa. Voit jättää halutessasi yhteystietosi vastaajaan, jolloin perheneuvoja ottaa sinuun yhteyttä. Tällä hetkellä tapaamme asiakkaita ensisijaisesti videovälitteisesti ja puhelimitse. Perheneuvonnan tarjoamat keskusteluajat ovat pääsääntöisesti klo 8-16.  Ajanvarausta ja keskusteluapua numerossa 0400 889 315 ma klo 13-14 ja to klo 10-11.

Keskusteluapu

Seurakuntien työntekijöiden yhteystiedot löydät tämän linkin kautta. 

Kirkon palvelevan puhelimen numero on 0400 22 11 80. Palveleva puhelin on avoinna joka ilta klo 18 - 24.

Keskusteluapua erityisesti nuorille ja koululaisille.

KIRKOLLISET TOIMITUKSET KRIISIAIKANA 

Elämän taitekohdan juhlat ovat tärkeitä. Poikkeusajan perhejuhlissa on monta tapaa toteuttaa yhteiset hetket. 

Myös kriisiaikana voi järjestää ristiäisiä, häitä ja hautajaisia. Huomioithan, että kokoontumisrajoitukset koskevat myös näitä tilaisuuksia. Esimerkiksi vauva voidaan kastaa ihan perhepiirissä ja isovanhemmat voivat olla läsnä striimauksen kautta. Isompi kastejuhla voidaan järjestää vaikka kasteen vuosipäivänä, lapsen syntymäpäivänä tai muuna perheelle sopivana ajankohtana. Myös häät voidaan viettää samalla tavalla. Hautajaisissa on myös useita vaihtoehtoja. Ole yhteydessä toimittavaan pappiin. Lisää tietoa kirkollisista toimituksista löydän tämän sivun alaosasta.

Kirkollisten toimitusten varaukset sekä yhteistiedot:

Kirkkoherranvirastot ja hautapalvelut palvelevat koronavirusepidemian aikana vain puhelimitse tai sähköpostitse ma-to klo 9-15.

Kirkkoherranvirastojen kautta varataan kirkolliset toimitukset (häät, ristiäiset, hautaan siunaus). Voit kysyä myös lisätietoja virkatodistuksista sekä avioliiton esteiden tutkinnasta. Kirkkoherranviraston yhteystiedot: puh. 09 61824001 ja kirkkoherranvirasto.kirkkonummi@evl.fi

Seurakuntayhtymän hautapalvelut hoitavat hautapaikkojen ja uurnanlaskuaikojen varaukset sekä palvelevat muissa hautapaikkoihin liittyvissä kysymyksissä. Hautapalveluiden yhteystiedot: puh. 040 585 56 88 ja kirjaamo.kirkkonummi@evl.fi

Seurakuntien yhteisvaihde 09 6182 4000.

YKSITYINEN EHTOOLLINEN

Yksityisehtoollisen toimittamisesta on koronavirusepidemian aikana annettu ohjeet.  Jos joku on kuolemanvaarassa tai muuten hätätilanteessa, ja hän haluaa ehtoollista, seurakunnasta se pyydettäessä toimitetaan. Näitä tilanteita on harkittava tapauskohtaisesti ja ne on toteutettava erityistä huolellisuutta noudattaen sekä paikallisten hoitolaitosten ja asumisyksiköiden ohjeita seuraten. Muussa tilanteessa yksityisen ehtoollisen jakamiselle tulee olla painavat perusteet.

Näissä tilanteissa ota yhteys päivystävään pappiin. Tavoitat jonkun seurakuntamme papeista ma-pe klo 9-19, lauantaisin klo 10-17 sekä poikkeustilanteen aikana myös sunnuntaisin klo 10-17 päivystävän papin puhelimesta 050 475 1309.

RIPPIKOULU

Rippikoululaiset ovat saaneet sähköpostia pe 15.5. koskien rippikoulujen toteutusta vuonna 2020. Sama tieto on myös päivitetty rippikoulusivuille.

HENGELLINEN ELÄMÄ JA TUKI VERKOSSA:

Mikäli olet sairaana, karanteenissa tai muuten välttelet ihmisiä, niin hartauksia, lohdutusta ja muuta hengellistä elämää tukevaa materiaalia löydät kirkon sivuilta.

Voit pyytää esirukousta elämäntilanteesi puolesta, tai vaikean ja ahdistavan asian vuoksi.

TURVALLISESTI TILOISSAMME

Seurakuntien tiloissa noudatamme hygieniasta annettuja ohjeita, ja siivousta kirkoissa ja toimitiloissa on koronavirusepidemian aikana tehostettu.

Hyvällä käsihygienialla monet herkästi tarttuvat taudit (flunssat, vatsataudit jne.) ovat vältettävissä. Käsienpesu vedellä ja saippualla on tehokkain tapa huolehtia käsihygieniasta, tee niin aina ensisijaisesti ja mahdollisuuksien mukaan. Seurakuntien tiloissa on saatavilla myös käsihuuhdetta, jota voi käyttää tilaan tultaessa ja sieltä poistuttaessa. Käsi- ja yskimishygienia on keskeisessä roolissa, kun tartunnan riskiä pienennetään. Ethän tule sairaana tiloihimme. Muistathan säilyttää muihin ihmisiin vähintään metrin etäisyyden, koska tarttuvat taudit leviävät pisaratartuntana lähiympäristöön.

Kättelyä on hyvä välttää silloin, kun tartuntatauteja on liikkeellä. Ystävälliseen tervehtimiseen ei välttämättä tarvita kosketusta.

Tavoitteena on, että tilamme ovat turvallisia kaikille. Kiitos yhteistyöstä!

MUUTOKSISTA TIEDOTETAAN

Muutokset päivitetään verkkosivuille mahdollisimman nopeasti. Niistä tiedotetaan myös sosiaalisessa mediassa, Kirkkonummen Sanomissa sekä mahdollisuuksien mukaan suoraan osallistujille.

Suomen ja Kirkkonummen tilanne voi muuttua, joten ohjeistusta voidaan muuttaa tarvittaessa nopeasti. Kirkkonummen seurakunnat seuraavat tilannetta aktiivisesti ja tiedotamme muutoksista. Seurakuntien varautuminen ja valmius hengelliseen tukeen ja lakisääteisiin tehtäviin ylläpidetään myös kriisin aikana.

YouTube-video

Ristiäiset

Ristiäisiä eli kastejuhlia saa järjestää myös poikkeustilanteen aikana. 

  • Kirkkonummen seurakunnat suosittelevat, että ristiäiset järjestettäisiin kirkoissa. Kirkoissa on väljempää ja välimatkaa omaisten välillä on helpompi järjestää. Kirkkotiloja myös siivotaan tehostetusti koronavirusepidemian aikana.
  • Kastetoimitus voidaan järjestää myös kotona, mutta samat kokoontumisrajoitusperiaatteet koskevat kotikasteita. Kastetilaisuuteen saa osallistua enintään 50 ihmistä (Lukumäärä ei sisällä pappia, kanttoria eikä seurakuntamestaria).
  • Joissain seurakuntien tiloissa sallittu henkilömäärä voi olla pienempi kuin 50.
  • Lapsi pitää rekisteröidä kolmen kuukauden kuluessa väestötietojärjestelmään . Kastetoimitusta voidaan siirtää, ja kaste toimitetaan myöhemmin perheelle sopivana ajankohtana. Kastejuhlan merkitys ja sisältö on sama, vaikka vauva kastetaan vähän myöhemmin.
  • Kastetoimitus voidaan myös nauhoittaa tai suoratoistaa (striimata), jolloin sitä voi seurata useita henkilöitä. Striimattuun kastejuhlaan voivat verkon välityksellä osallistuvat ihmiset olla mukana esimerkiksi sytyttämällä kynttilän siellä missä ovatkin, rukoilemalla yhdessä muiden kanssa. Monia muitakin yhteiseen juhlaan osallistumisen tapoja on olemassa. Näistä kannattaa kysyä lisää kastepapilta.
  • Seurakunta ei järjestä kuvaus- tai videointipalveluja, eikä henkilöstöä kuvaamaan. Omaiset voivat kuvata omalla kalustolla tai ostaa kuvauspalveluita alan yrityksiltä.
  • On tärkeää, että toimitusten yhteydessä huolehditaan niin seurakuntalaisten kuin seurakunnan työntekijöiden turvallisuudesta.
  • Seurakuntien tiloja (seurakuntatalot keskustassa, Masalassa ja Veikkolassa) ei tässä tilanteessa voi varata perhejuhlia varten.

Häät

Häitä ja muita perhejuhlia voi järjestää, mutta poikkeustilanteen rajoitteet huomioon ottaen.

  • Avioliittoon vihkiminen, avioliiton kirkollinen siunaus, rukoushetki samaa sukupuolta olevien parien kanssa voidaan järjestää kirkossa, kotona tai muussa sopivassa paikassa. Hallituksen asettamat kokoontumisrajoitusperiaatteet koskevat näitä tilaisuuksia. Tilaisuuteen saa osallistua enintään 50 ihmistä (Lukumäärä ei sisällä pappia, kanttoria eikä seurakuntamestaria).
  • Joissain seurakuntien tiloissa sallittu henkilömäärä voi olla vähemmän kuin 50.
  • Tilaisuus voidaan myös nauhoittaa tai suoratoistaa (striimata), jolloin sitä voi seurata useita henkilöitä. Striimattuun juhlaan voivat verkon välityksellä osallistuvat ihmiset olla mukana esimerkiksi sytyttämällä kynttilän siellä missä ovatkin, rukoilemalla yhdessä muiden kanssa. Monia muitakin yhteiseen juhlaan osallistumisen tapoja on olemassa. Näistä kannattaa kysyä lisää papilta.
  • Seurakunta ei järjestä kuvaus- tai videointipalveluja, eikä henkilöstöä kuvaamaan. Aviopari voi järjestää kuvauksen omalla kalustollaan tai ostaa kuvauspalveluita alan yrityksiltä.
  • Mikäli vihkimistä siirretään, niin ota huomioon, että avioliiton esteiden tutkinta on voimassa 4kk.
  • On tärkeää, että toimitusten yhteydessä huolehditaan niin seurakuntalaisten kuin seurakunnan työntekijöiden turvallisuudesta.

Hautajaiset

Kirkkonummelaisten hautaan siunaamiset ja hautaukset jatkuvat  poikkeusoloissa. Hautaan siunaamisia ja hautauksia ei pidä siirtää eikä lykätä, vaikka niiden osanottajamäärä on rajoitettu. Laajempi muistotilaisuus voidaan järjestää erikseen poikkeusolojen päätyttyä.

  • Hautajaisiin kuuluu hautaan siunaus ja hautaaminen. Hautaan siunaus on kirkollinen toimitus. Kirkkonummella hautaan siunauksia järjestetään joko Haapajärven siunauskappelissa, Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkossa tai hautausmailla (arkkuhautaus).
  • Arkussa olevan vainajan hautaan siunaus hautausmaalla tai kirkossa, siunauskappelissa. 
  • Arkussa olevan vainajan hautaan siunaus kirkossa tai siunauskappelissa. Arkku siirretään krematorioon tuhkattavaksi. 
  • Poikkeuksellisissa oloissa kuten nyt, vainaja voidaan tuhkata ennen siunausta. Tuhkan siunaus voidaan järjestää myöhemmin. Omaiset voivat päättää, että onko muistotilaisuus tuhkan siunauksen yhteydessä tai muuna ajankohtana. 
  • Muistotilaisuus on omaisten järjestämä tilaisuus ja se voidaan järjestää samana päivänä hautaan siunauksen kanssa.
  • Seurakuntien tiloja (seurakuntatalot keskustassa, Masalassa ja Veikkolassa) ei tässä tilanteessa voi varata muistotilaisuuksia varten.
  • Sekä hautaan siunaus että muistotilaisuus voidaan myös nauhoittaa tai suoratoistaa (striimata), jolloin sitä voi seurata useita henkilöitä. Striimattuun muistotilaisuuteen voivat verkon välityksellä osallistuvat ihmiset olla mukana esimerkiksi sytyttämällä kynttilän siellä missä ovatkin, rukoilemalla yhdessä muiden kanssa. Kukkia voidaan laskea myös heidän puolestaan, jotka eivät ole fyysisesti paikalla. Monia muitakin suruun osallistumisen tapoja on olemassa. Näistä ja muista mieltä askarruttavista kysymyksistä kannattaa kysyä lisää siunaavalta papilta. 
  • Seurakunta ei järjestä kuvaus- tai videointipalveluja, eikä henkilöstöä kuvaamaan. Omaiset voivat kuvata omalla kalustolla tai ostaa kuvauspalveluita alan yrityksiltä. 
  • Suositeltavaa on, että muistotilaisuus järjestetään arkkuhautauksen tai tuhkauksen jälkeen myöhemmin poikkeusolojen päätyttyä. Muistotilaisuuden yhteydessä voidaan pitää uurnanlasku tai rukoushetki haudalla. 
  • Hautaan siunaamisia tai arkkuhautauksia ei voida siirtää. Seurakuntien käytössä on rajattu määrä kylmätiloja. 
  • Kirkkojen ja kappeleiden sallittua henkilömäärää on koronavirusepidemian aikana muutettu siten, että tiloissa voidaan pitää turvavälit.