Kirkkoherran joulutervehdys - Joulun lahja

Kodeissa ja kirkoissa on tehty matkaa kohti joulua sytyttämällä adventtikynttilöitä. Kun kirjoitan tätä, syttyy pian kolmas kynttilä. Tiesitkö, että jokaisella adventtikynttilällä on oma sanomansa?

Sytytän kolmannen, rakkauden kynttilän. Hoosianna-pyhänä, ensimmäisenä adventtina syttyi toivon ja toisena adventtina rauhan kynttilä. Joulun jo sarastaessa syttyy viimeisenä ilon kynttilä.

Toivo, rauha, rakkaus, ilo. Olisivatko nämä niitä ”taivaan tavaroita”, joista lauletaan tutussa joululaulussa ”Joulupuu on rakennettu”? ”Tullessasi toit sä valon lahjat rikkaat, runsahat. Autuuden ja anteeksannon, kaikki taivaan tavarat”? Joulun lapsi toisi tullessaan armon ja anteeksiannon lisäksi toivon, rauhan, rakkauden ja ilon?

Ajattelen, että nämä ”taivaan tavarat” ovat Joulun lapsen, Jeesuksen lahja meille jokaiselle – eikä vain jouluun, vaan vuoden jokaiseen päivään. Näinä aikoina yleistä ilmapiiriä sävyttää epävarmuus, huoli maailmantilanteesta, ja monella meistä voi olla omassa elämässään tai lähipiirissään vaikeita tilanteita. Arjesta selviytyminen voi olla ponnistelua ja tulevaisuus näyttää hämärältä. Juuri tähän hetkeen meille jokaiselle, tasapuolisesti, annetaan joulun lahja.

Toivo, rauha, rakkaus ja ilo voivat sanoina tuntua keveiltä, jos ne liitetään lähinnä kauniiseen tunnelmaan. Niiden lupaus on kuitenkin syvempi, ne tuovat elämään merkityksen ja perustan. Jumala, joka on rakkaus, syntyy ihmiseksi, meidän keskellemme. Vietämme Jeesuksen syntymän muistoksi suurta juhlaa, mutta Hän tulee nimenomaan arkeemme, kulkemaan rinnallamme vaikeimpinakin hetkinä. Hänen rauhastaan ja rakkaudestaan me saamme ammentaa yhteyteen toistemme kanssa ja tuoda toivoa toistemme elämään.

Siunattua, rauhaisaa joulun aikaa!

Anna-Maija Kuutti-Manninen
kirkkoherra

Jouluevankeliumi Luuk. 2: 1-20

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
    Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
    Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: 
      - Jumalan on kunnia korkeuksissa,
      maan päällä rauha
      ihmisillä, joita hän rakastaa.
    Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: ”Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.” He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.
    Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.