Leirikeskus Räfsö

 

 

 

 

Kirkkonummen suomalaisella ja ruotsalaisella seurakunnalla on Räfsön saaressa Porkkalanniemen itäpuolella 36 hehtaarin leirialue. Saareen rakennettiin kesällä 1996 kodan muotoinen leirikirkko. Räfsön leirikirkko on alusta loppuun suunniteltu ja rakennettu talkoovoimin. Ainoastaan rakennusmateriaaleista ja niiden kuljetuksesta aiheutui projektin aikana kustannuksia. Kirkko onkin konkreettinen osoitus seurakuntalaisten halusta työskennellä oman seurakunnan hyväksi.

 

Ruotsin kuningas on lahjoittanut Räfsön saaren kirkolle 1700-luvulla. Saari oli kuninkaan kiitollisuuden osoitus haaksirikkoutuneen ruotsalaisen sotalaivan alueen pappilasta saamasta avusta. Saareen on haudattu sotalaivan miehistön jäseniä, jotka olivat kuolleet ruttoon.

 

Räfsön saaressa pidetään erilaisia seurakunnan leirejä, ja siellä käy joka vuosi suuri määrä lapsia ja nuoria. Piispa Eero Huovinen vihki Räfsön kirkon Pyhän Nikolauksen kirkoksi 3.9.1996. Kirkko sai nimensä lasten ja merenkulkijoiden suojeluspyhimyksen Pyhän Nikolauksen mukaan.

 

Leirikeskuksen isäntä on Michael Dannberg, puh. 040 543 7048.
Leirikeskuksen osoite on Långholminpolku 1, 02400 Kirkkonummi.

 

Katso myös Räfsön omat nettisivut:





Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 295 561
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00,
kesäisin ma-pe klo 9.00 - 11.30
ja 12.30 - 15.00