Herra, kuule, kun huudan sinua!
Ole minulle armollinen, vastaa pyyntööni.
Ps. 27:7
Kirkkonummen seurakunnat ovat mukana maailmanlaajuisessa Ilmastohälytys-kampanjassa ensi sunnuntaina 13.12. klo 15. Kirkonkellojen soitolla varoitetaan ilmastonmuutoksen aiheuttamasta vaarasta.
Kirkkonummella kaikkien kirkkojen kelloja soitetaan kello 15. Aihe on myös esillä päivän tilaisuuksissa. Kirkkojen maailmanneuvoston ideoimalla kampanjalla vauhditetaan Kööpenhaminassa pidettävää YK:n ilmastokokousta.
Kirkonkellotempaus innostaa seurakuntia
Kymmenet seurakunnat eri puolilta Suomea ovat vahvistaneet osallistuvansa Kirkkojen maailmanneuvoston kirkonkellokampanjaan. Tempauksen tarkoituksena on havahduttaa ihmiset huomaamaan ilmastonmuutoksen vaarat.
Kellot antavat symbolisen ilmastohälytyksen, sillä rumpuja ja kelloja on käytetty muinaisista ajoista lähtien varoittamaan erilaisista uhkista.
Kellonsoitto kiertää maapallon
Kellojen soittaminen etenee maailmalla aalloittain. Kussakin tempaukseen osallistuvassa maassa kirkonkellot kaikuvat kello 15 paikallista aikaa. Kellonsoittoaalto lähtee liikkeelle Tyynenmeren Fidzi-saarilta, jossa aurinko nousee ensimmäisenä. Siellä ilmastonmuutos on alkanut näkyä jo käytännössä.
Tempaus on ajoitettu joulukuun 13. päivään, koska se on tärkeä päivä YK:n ilmastoneuvotteluissa Kööpenhaminassa.
Kirkon tiedotuskeskus
ja Timo Merensilta
Katso myös
Lue lisää