Uuden kevään odotuksessa

Vuodenvaihde merkitsee ajatuksissani käännettä. Liike kääntyy kuin kellossa iltapäivään, alkaa kevyempi matka alamäkeen, kevättä ja kesää kohti.

Kun syksy liittyy mielessäni kiipeämiseen, ponnisteluihin, omaan yrittämiseen, niin kevät puolestaan on laskeutumista, lepäämistä, odottamista ja toivomista. Ansaitseminen ja tavoitteleminen muuttuu keväällä odottamiseksi ja vastaanottamiseksi.

Näinhän se kirkkovuodessakin menee. Syyskaudella eletään arjessa, kuin itseä tarkkaillen ja kilvoitellen, Jumalan lapsen tehtävää tutkaillen. Keväällä, juhlapuoliskolla jo kuunnellaan ja ihmetellään, otetaan vastaan ja kiitetään.

Pääasia, että ollaan liikkeellä. Elämä on matkalla olemista, eteenpäin katsomista, toivomista. Hyvät ja pahat, joita kohtaamme ovat kuitenkin ohimeneviä. Katseen saa kääntää eteenpäin, entisen saa jättää taakse.

Ihminen voi juuttua ja jumiutua, vaikkapa ihmissuhteissaan. Hän ei suostu hyväksymään, että aika on muuttunut, vaan yrittää palata vanhaan, jopa väkisin. Seuraukset voivat olla vaikeat. Sillä väkisin ei yleensä saa mitään hyvää aikaan. On uskaltauduttava liikkeelle, vaikka kuinka haluaisi pysähtyä, katsoa taakse ja käydä nukkumaan.

Raamatun kirkastusvuorikertomuksessa Jeesuksen oppilaat halusivat jäädä paistattelemaan hyvään hetkeensä, mutta Jeesus lähetti heidät eteenpäin. Elämään kuuluu liike, hyvien ja huonojen hetkien taakse jättäminen ja uusien kohtaaminen. Tästä puhuu pidetty virsikin: ”Ei ole täällä mitään pysyvää, vain sinä Herra, sinä luoksein jää”.

Kevät ja sen alkaminen muistuttaa liikkeestä ja hyvän odottamisesta. Se antaa voimia yhä uudelleen. Edessä on aina jotakin, jota odottaa, ihan varmasti, jokaiselle. Siitä puolestaan puhuu toinen tuttu virsi: ”Mua auta, Herra, mä toivon vaan, vaikkei ois toivoa ollenkaan”.

Käsitys siitä, että elämä joka tapauksessa on väliaikainen, suojelee meitä ripustautumasta liikaa ja väärin mihinkään ajalliseen. Niitähän ihmissuhteetkin ovat. Kun jokin sellainen on kulkenut ohitsemme, meidänkin tulee uskaltaa kulkea sen ohi.

Uusi kevät on edessämme, vuosi vuoden jälkeen. Elämässä uudet mahdollisuudet seuraavat toisiaan. Ja kaukana edessämme siintää ikuisen kevään toivo.

Ah, milloin koittaa päivä,
se aika autuas,
kun aurinkona aina
on Kristus armias,
kun Jumalamme itse
pois pyyhkii kyynelet
ja ylistystä tuovat
tuhanten tuhannet? (Virsi 564:3)

Timo Posti
kirkkoherra