Kirkkonummen suomalainen seurakunta Kyrkslätts svenska församling Kirkkonummen seurakuntayhtymä Kyrkslätts kyrkliga samfällighet Nuorten Kosmos
 
 

Usko vai epäily

Olen vapaapäivinäni kuunnellut radiosta Syntymäpäiväsankari nimistä ohjelmaa. Siinä haastatellaan merkkipäiväänsä viettävää henkilöä ja kuuntelijatkin saavat esittää hänelle onnittelujaan.


Ohjelman vakio-osuuksiin kuuluu, että juontaja esittää vieraalleen vastakohtapareja, joista tulee valita mieluisampi. Eräs vastakohtapari on usko vai epäily. Lähes poikkeuksetta päivänsankarit valitsevat epäilyn omaksi vaihtoehdokseen. Vain kerran muistan uskon tulleen valituksi.
 
Ehkä tämä kertoo jotakin ajastamme. Elämme valtavan tietotulvan keskellä. Saamme informaatiota eri lähteistä. Moni kokee, että on järkevämpää suhtautua lähes kaikkeen tietynasteisella epäilyllä.
 
Ajattelen, että uskoon hengellisessäkin merkityksessä liittyy tietyllä tavalla epäily. On vaikea kuvitella ihmistä, joka ei ainakin joskus epäilisi uskon salaisuutta. Epäily on uskolle samankaltainen kääntöpuoli kuin varjo valolle. Missä on valo, siellä on myös varjo ja missä usko, siellä on myös epäily. Tästä syystä epäilyä ei pidä hengellisessä elämässä pelästyä.
 
Epäusko sen sijaan on astetta vakavampi asia. Silloin puhutaan vakaumuksesta ja elämänkatsomuksesta, joka on tietoisesti valittu. On omaksuttu epäusko. Usko ei ole joka miehen, sanotaan. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää silloin epäusko.
 
Useat raamatuntekstit heijastelevat uskon ja epäuskon kysymyksiä. Johanneksen evankeliumissa esimerkiksi kerrotaan, kuinka Jeesusta pidättämään lähetetyt miehet palasivat tyhjin käsin ylipappien ja fariseusten luo. Kun heiltä kysyttiin, miksi he eivät tuoneet häntä, he vastasivat: ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.”
 
Pidättämään lähetetyt miehet eivät voineet suorittaa tehtäväänsä, koska Jeesus oli tehnyt heihin suuren vaikutuksen. Usko oli voittanut epäilyn, ehkä jopa epäuskon.
 
Näemme, kuinka uskossa ei pohjimmiltaan ole kysymys vain yksinkertaisesta totena pitämisestä. Näinhän uskon vastustajien taholta halutaan usein esittää. Enemmän, kuin lukuisten yksityiskohtien totena pitämisestä, uskossa on kysymys vakuuttumisesta. ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.”
 
Kun me vakuutumme Jeesuksesta, että hän on erityinen, että hänellä on iankaikkisen elämän sanat, silloin haluamme häntä seurata, epäilyksistäkin huolimatta. ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani”, parahti sairaan pojan isä Jeesukselle, kun tämä koetteli hänen uskoaan. Ja epäilevälle Tuomaalle ylösnoussut Jeesus muistutti: ”Älä ole epäuskoinen, vaan usko!”
 
Kuinka siis on, usko vai epäily? Itse asettaisin kysymyksen toisin: Jeesuksen kanssa vai ilman häntä? Jeesuksen sanat evankeliumissa ja hänen tukensa elämässä ovat vakuuttaneet minut. En halua häntä kieltää. Hän on Jumala meidän keskellämme.

 

Timo Posti

kirkkoherra



Julkaistu 22.10.2009 14:08


 
 
Verkkoviestin julkaisujärjestelmä

Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1

Puhelinkeskus (09) 295 561
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi

Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00,
kesäisin ma-pe klo 9.00 - 11.30
ja 12.30 - 15.00