Uskallanko uskoa?

Minulle on käynyt näin ajankohtaisen ateismi – kreationismi keskustelun kanssa. Luulin, että nämä kysymykset Raamatun asemasta ajankohtaisen luonnontieteellisen tiedon välittäjänä ja tieteen mahdollisuuksista arvioida Jumalan olemassa oloa olisi jätetty taakse jo kauan sitten.

Mutta näin ei ollutkaan. Niin sanotut uusateistit ovat virittäneet keskustelua sekä maallisessa että kirkollisessa lehdistössä näistä vanhoista kysymyksistä ikään kuin ne olisivat uusia ja kokonaan käsittelemättömiä.

Itselleni tehtiin jo teologisten opintojeni alussa 70-luvulla selväksi, mikä on uskonnon ja mikä tieteen alue ja miten nämä kaksi suhtautuvat toisiinsa. Tiede tutkii fyysistä ympäristöämme ja keskittyy ajallisiin ilmiöihin. Usko puolestaan puhuu metafyysisestä ulottuvuudesta ja kurottautuu yliajallisia eli iankaikkisia asioita kohti.

Olin kuullut samansuuntaista jo koulussa sekä pohtinut asiaa seurakunnan nuorten raamattupiireissä. (Tieteenfilosofiassahan kysymys on jo vanha.) Ja nyt lähes 40 vuotta myöhemmin samat kysymykset ja ongelmanasettelut putkahtavat esiin ikään kuin aivan uusina.

Ovatko luomiskertomus ja monet muut Raamatun kertomukset sellaisenaan totta, onko tiede todistanut, että Jumalaa ei ole olemassa, onko Raamattu luotettava tiedon lähde, kuinka luomisusko ja evoluutioteoria suhtautuvat toisiinsa jne.?

Katekismuksessa asiaan otetaan kantaa, mutta jotenkin tuntuu, että kirkon opetus näistä asioista pakenee kuin vesi hanhen selästä. ” Tiede tutkii maailman synnyn arvoitusta sekä luonnon ja ihmisen kehittymistä. Usko luottaa siihen, että kaiken takana on Jumalan luova tahto ja rakkaus luomakuntaa kohtaan.”

Jos haluan tietää, kuinka kaikki on luonnossa saanut alkunsa ja kehittynyt, turvaudun mahdollisimman ajankohtaiseen luonnontieteelliseen esitykseen asiasta. Niin kauan, kuin ko. teos tyytyy kuvailemaan asioiden toteutumista ja esittelemään teorioita siihen liittyen, luotan lukemaani. Mutta, jos kirjoittaja ryhtyy julistamaan omaa elämänkatsomustaan esim. sanoen, että Jumalaa ei ole, silloin suljen korvani ja siirryn asiassa eteenpäin.

Aiemmin arvonsa tuntevat tiedemiehet pidättäytyivät omalla alueellaan, mutta nyt heidän piirissään on alkanut esiintyä tarvetta myös maailmankatsomukselliseen julistamiseen tieteen nimissä. Tämä ei aiemmin tullut kysymykseen. Katsottiin, että tiede ei tämän puoleisiin keskittyvänä kykene ottamaan kantaa Jumalaan ja hänen todellisuuteensa.

Jos Raamattua lukiessani kohtaan maailmasta, luonnosta tai historiasta puhuttaessa asioita, jotka nykyisen tietämyksen valossa eivät sellaisenaan pidä paikkaansa, ajattelen, että inhimillinen tietämys näistä asioista on vuosituhansien aikana tarkentunut. On vain luonnollista, että silloin kauan sitten tietämys ei kaikissa suhteissa ollut yhtä pitkällä kuin nykyään.

Tieteellinen tieto lisääntyy historian saatossa. Raamattu ei kuitenkaan ole luonnontieteen oppikirja, vaan uskon oppikirja. Se on kirjoitettu uskon synnyttämiseksi.

Hengellisissä kysymyksissä luotan sen vuoksi yhä edelleen Raamattuun. Ihmisen ja Jumalan suhteesta puhuessaan se on luotettava, samoin puhuessaan elämän tarkoituksesta, lähimmäisen rakkaudesta, kuolemasta, Jeesuksen merkityksestä, iankaikkisesta elämästä, jne. Kristittynä uskon, että tämän kaltaisista asioista ei ole mitään uutta ilmoitusta Raamatun lisäksi enää saatavilla.

Uskolla ja tieteellä on oma tehtävänsä inhimillisen elämän kokonaisuudessa. Usko on elämänkatsomus. Se antaa mielekkyyttä, merkityksiä ja tarkoitusta olemiseeni. Uskoen rohkenen katsoa siihenkin tulevaisuuteen, josta tämänhetkinen tiede tekee minut epävarmaksi tai suorastaan pelokkaaksi.

Uskossa muistan, että kasteessa minut on liitetty hyvän Jumalan historiaan. Sitä me kristityt kutsumme pelastushistoriaksi. Elämässä ja tulevaisuudessa ei sen vuoksi ole mitään pelättävää. Pelkkä tieto ei voisi koskaan lahjoittaa minulle tämän kaltaista varmuutta ja rauhaa. Siihen tarvitaan uskoa!

Näin usko ja tiede eivät kilpaile maailmanselittämisen ykkössijasta. Ne täydentävät inhimillisen elämän kokonaisuutta ja ymmärtämistä omilla ulottuvuuksillaan.

Timo Posti

kirkkoherra