Suvaitsevaisuudella on kysyntää

Ehkä on niin, että me suomalaiset yhä edelleen koemme elävämme holhoamisen ja auktoriteettien paineissa. Haaveilemme itsenäisyydestä ja vapaudesta, mutta emme aivan täysin uskalla niitä itsellemme omistaa. Vasta sitten, kun vanhat kahleet on katkottu ja uudet mahdollisuudet ovat rajoittamattomina edessämme, olemme todella vapaita.

Mikä sitten rajoittaa vapauttamme? Ahdaskatseiset ihmisetkö? Vanhentuneet lait ja säädöksetkö? Vai uskonnot ja eri yhteisöt niiden edustajina?

On selvää, että joitakin yhteisiä pelisääntöjä lakien muodossa aina tarvitaan. Niiden lisäksi jokaisessa yhteiskunnassa on olemassa lukuisa joukko ihanteita ja arvoja, jotka vaihtelevat aikakausittain ja kulloisenkin yhteisön mukaan.

Tavallista on, että nuorempi sukupolvi kyseenalaistaa vanhempiensa tavat ja käytännöt haluten itse määrittää omien velvoitteidensa ja vapauksiensa rajat. Tuloksena on yhteiskunnallista keskustelua ja väittelyä sopivaisuuden ja kohtuullisuuden rajoista.

Viimeaikaisissa vaaleissa, kirkollisissa ja yhteiskunnallisissa, ehdokkaat on haluttu nähdä joko vanhoillisuuden tai uudistusmielisyyden edustajina. Tämä kertoo siitä, että asia on Suomessa ajankohtainen. Kysymyksenä tuntuukin enää olevan vain se, missä aikataulussa uudistuksia eri elämänalueilla toteutetaan.

Yleensä tarvitaan kompromisseja ja kokemus on osoittanut, että ääriratkaisuja on syytä välttää. Parhaiten muutosprosessi etenee silloin, kun aika asialle alkaa olla kypsä. Päättäjiltä edellytetään viisautta tämän arvioimisessa. Onnellisinta on, jos jokainen voi kokea tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi omassa yhteisössään eikä ketään ryhdytä syrjimään pelkkien mielipiteittensä tähden. Sellainen tuntuisi kovin suvaitsemattomalta.

Timo Posti
kirkkoherra