Sananvapaudesta

Sanan valta on huomattu muuallakin yhteiskunnassa. On alettu puhua neljännestä valtiomahdista poliittisen vallan, hallinnollisen vallan ja tuomiovallan rinnalla. Neljännellä valtiomahdilla tarkoitetaan juuri toimittajia ja toimituksia.

Papeista sanotaan, että he ovat sanan palvelijoita. Luterilaista kirkkoa puolestaan kutsutaan sanan kirkoksi. Luulisi siis, että papitkin yhtyvät yksituumaisesti siihen kuoroon, joka nostaa rajoittamattoman sananvapauden ylimmäksi arvoksi. Niin ei kuitenkaan ole. Rajoittamaton sananvapaus ei koskaan ole ollut kristinuskossa mikään itsestäänselvyys.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja puhuu sanasta kaksiteräisenä miekkana (Heb. 4: 12). Jaakob puolestaan varoittaa kirjeessään kielen synneistä: ”...kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään.” (Jaak. 3: 1-12)

Myös monet käskyistä liittyvät puhumiseen ja harkittuun sanojen käyttöön: 2. käsky: Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä. 4. käsky: Kunnioita isääsi ja äitiäsi. 8. käsky: Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi. Siis Jumalan, vanhempien ja lähimmäisten kunnioittaminen edellyttää, että heidät otetaan tekojen lisäksi huomioon myös puheissa.

Kun tanskalainen lehti julkaisi pilakuvan profeetta Muhammedista, monet loukkaantuivat. Asiaa perusteltiin sananvapaudella. Mutta onko sana niin vapaa, että sillä saa loukata toisten ihmisten pyhimpiä arvoja, niidenkin, jotka eivät kuuluneet kuvan julkaisseiden toimittajien kohderyhmään? Haluttiin puhua pienelle ääriryhmälle ja samalla loukattiin lukemattomien syyttömien ihmisten uskonnollisia tunteita. Myös itse loukkaannuin monien islaminuskoisten puolesta.

Ajattelemattomalla teollaan tanskalaislehti heitti lapsen pesuveden mukana. Nyt kielteiset seuraamukset varjostavat tilannettamme yhä edelleen. Kristittyjen ja islaminuskoisten välit ovat kiristyneet tarpeettomasti. Saimme siitä vastikään surullisen muistutuksen.

Kristittynä koen, että pilakuvan julkaisseet toimittajat käyttivät sananvapauttaan väärin. He käyttivät sitä vastuuttomasti. Kristittyinä, mikäli kuuluvat kirkkoon, heidän olisi pitänyt ymmärtää, että mm. 2. ja 8. käsky ohjaavat meitä suhtautumaan kunnioittavasti, ei vain omiimme, vaan myös toistemme pyhiin arvoihin. Uskonnolliset arvot eivät ole sen vähäpätöisempiä kuin maallisetkaan arvot. Niiden tarkoituksellinen loukkaaminen ei ole millään tavalla hyväksyttävää eikä puolustettavaa. Vapautemme on aina vastuun rajoittamaa, niin myös sananvapautemme.

Timo Posti

kirkkoherra