Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.

Ympärillämme on valtavasti kirjoitusta. Internet on moninkertaistanut ulottuvillamme olevan informaation. Kannettavat viestimet varmistavat, että kirjoitettu teksti saavuttaa meidät myös liikkeellä ollessamme.

Otsikko on peräisin pitkäperjantain evankeliumista. Juutalaisten ylipapit arvostelivat Pilatusta Jeesuksen ristiin kiinnitetyn taulun takia: ”Älä kirjoita: ’Juutalaisten kuningas.’ Kirjoita, että hän on sanonut: ’Minä olen juutalaisten kuningas.’ ”Aiemmin päättämättömyyttä osoittanut maaherra on nyt suoraselkäisempi: ”Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.” (Joh. 19: 16–30)

Sanoilla oli merkitystä. Roomalainen maaherra tuli tahattomasti kirjoittaneeksi totuuden Jeesuksesta. Se ärsytti juutalaisia. Pilatus seisoi kuitenkin tällä kertaa sanojensa takana.

Kuinka on nykyisen sanojen ja tekstien tulvan aikana? Seisommeko me sanojemme takana? Usein saa huomata, kuinka kirjoitettujen sanojen takana ei haluta seistä. Asiat joko lausutaan nimimerkin suojasta tai sitten tekstejä ei allekirjoiteta ollenkaan. Sähköisillä keskustelupalstoilla sekin on mahdollista. Käytäntö ei voi olla vaikuttamatta keskustelukulttuuriin. Sanat kovenevat ja vuorovaikutuksen taso lakkaa.

Myös niissä tapauksissa, joissa kirjoittaja on tiedossa, sanojen merkitystä halutaan suhteellistaa. Aikamme ilmiöitä ovat tekstiviestikohut, niihin liittyvät väistelyt, selittelyt jne. Blogeissa esiintyy kärjistettyjä sanoja ja ilmaisuja, jotta päästäisiin esille ja tultaisiin huomatuksi. Kun jonkun mieltä on pahoitettu, puolustellaan: ”Tämä on vain sarkasmia, ironiaa, huumoria, provosointia (tms.), turha siitä on hermostua.”

Suhtautumisemme sanoihin on muuttunut. Uskomme edelleen niiden voimaan, koska käytämme niitä, enemmänkin kuin koskaan. Samalla olemme viestimien tarjoaman vapauden huumassa unohtaneet vastuun. Vanhat sanonnat muistuttavat kuitenkin yhä sanojen merkityksestä: ’Hän on sanansa mittainen mies’ tai ’hän seisoo sanojensa takana’ ja ’sanasta miestä, sarvesta härkää’.

Myös Raamattu opettaa vastuulliseen sanojen käyttöön: ”Joka tahtoo rakastaa elämää ja haluaa nähdä hyviä päiviä, hillitköön kielensä pahoista sanoista ja huulensa valhetta puhumasta.” (1 Piet. 3: 10) ”Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni!” (Jaak. 3: 9–10).

Emme saa unohtaa, että vastuullinen ja kaunis sanan käyttö kuuluu myös nettiaikaan. Kirjoittamisen ja julkaisemisen helppous ei saa provosoida meitä loukkaamaan toisiamme tai kokonaista ihmisryhmää. Internetiin liittyvät ikävät ilmiöt muistuttavat, että verkko ei ole vain ihana vapauden valtakunta. Se voi väärissä käsissä olla myös haitallinen. Siksi periaatteet, jotka rajoittavat meitä elämässä, rajoittavat meitä myös tietokoneen äärellä.

Timo Posti

kirkkoherra