Kirkkonummen suomalainen seurakunta Kyrkslätts svenska församling Kirkkonummen seurakuntayhtymä Kyrkslätts kyrkliga samfällighet Nuorten Kosmos
 
 

Joululaulun sanomaa

Millainen joulu olisikaan, jos ei olisi joululauluja? Varmasti paljon köyhempi.

 

Tänä vuonna olen kuunnellut ja pohtinut Eino Leinon sanoittamaa ja Heino Kasken säveltämää joululaulua ’Mökit nukkuu lumiset’. Siinä lauletaan pyhästä jouluyöstä ja enkelistä, jonka Herra lähetti ”kanssa joululahjojen luokse pienten lapsien.”

 

Laulun toinen säkeistö kertoo meille tärkeimmän asian enkelistä:

”Ei hän anna makeita eikä leikkikaluja, niitä isä, äiti suo. Mitä jouluenkel tuo? Puhtahia aatteita, kultaisia kuvia, Suomen lasten sydämiin, mökkihin ja palatsiin.”

Runoilija toteaa, että on tärkeä muistaa joulun perinteistä sanomaa, evankeliumia Jumalan Pojasta, joka syntyi maailmaan meidän keskellemme. Siinä on sellainen ’puhdas aate ja kultainen kuva’, jota emme saisi unohtaa.

 

Mutta onko joulu juhla vain lapsia varten? Ei. Joulu kuuluu kaikille. Ja runoilija on osannut taitavasti lausua sen, mitä me aikuiset jouluna tarvitsemme. Siitä puhuu laulumme kolmas säkeistö:

”Mutta yhä kummempaa viel on mitä kerrotaan: Kulkies sen enkelin lapsiks muuttuu vanhatkin. Sitä et kai ymmärrä? Kysy sitä äidiltä! Sitten siunaa itsesi, nuku, saapuu enkeli.”

Mieleeni tulee Vapahtajan sana siitä, kuinka taivaan valtakunta kuuluu lapsille ja lasten kaltaisille. Lapsi luottaa vanhempiinsa ja me aikuiset saamme luottaa taivaalliseen Isäämme, kuin lapsi.

 

Vapahtajan vastaanottamiseen ja uskon heräämiseen riittää luottamus ja rakkaus. Emme voi ymmärtää Jumalaa, mutta voimme kuulla hänen sanansa. Sen voimme vastaanottaa luottavasti ja sydämen halulla. Jumalan lapsina saamme elää turvassa jokaisen päivämme aina elämämme loppuun asti. ”Sitten siunaa itsesi, nuku, saapuu enkeli.”

 

Rauhaisaa joulun aikaa toivottaen:

                                                                                                            

Timo Posti

kirkkoherra



Julkaistu 19.12.2008 17:03


 
 
Verkkoviestin julkaisujärjestelmä

Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1

Puhelinkeskus (09) 295 561
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi

Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00,
kesäisin ma-pe klo 9.00 - 11.30
ja 12.30 - 15.00