Arvokas vanhuus

Ennen puhuttiin, että kuolema on siirretty näkymättömiin. Nyt tuntuu, että on menty vielä pitemmälle. Myös vanhuus ja vanheneminen on siirretty syrjään. On ollut aikoja, jolloin vanhuutta arvostettiin. Niin tehtiin, koska ikääntyminen toi mukanaan kokemusta ja harkintakykyä.

Nyt arvot ovat muuttuneet. Riittää, että panostat itseesi, kulutat ja nautit ainoasta elämästäsi.

Hätkähdyttävää on ollut kuulla, kuinka niukoille vanhusten hoito on nyky-yhteiskunnassamme resursoitu. Puheet eutanasiasta tai kuoleman pillereistä osoittavat, että on edetty liian pitkälle. Ei ole haluttu huomata eikä hoitaa arvollisella tavalla heitä, jotka eivät enää jaksa itse hoitaa itseään.

Oman aikamme arvoista näkee, mihin joudutaan, kun pannaan toivo ja luottamus ainoastaan tähän elämään. Joudutaan itsekkyyteen, hengästyttävään nautinnon tavoitteluun sekä nuoruuden ja terveyden yliarvostukseen. Unohdetaan, että myös sairailla ja vanhuksilla on arvonsa, ihmisarvo. Se on lopulta yhteisistä arvoistamme suurin.

Puhuessaan ylösnousemuksesta apostoli Paavali sanoo: ” Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä.” (1 Kor. 15: 19) Tämän elämän yliarvostaminen ja iäisyyden unohtaminen harhauttaa ihmisen. Hänen näkökenttänsä kaventuu ja arvonsa ohjautuvat harhaan. Itsestäni ja omasta elämästäni tulee kaiken keskus.

Moni hylkää kristinuskon näkemyksiä, koska ne tuntuvat loogisesti ristiriitaisilta. Usko ja logiikka ovat kuitenkin eri asioita. Piispa Repo on todennut: ”Jos Jumalaa etsitään olentojen joukosta, häntä ei voikaan löytää.”

Iäisyyden ja ajallisuuden lainalaisuudet ovat erilaiset. Kuitenkin ne toimivat vuorovaikutuksessa keskenään. Elämälläni täällä on vaikutuksensa iäisyyteen ja iäisyyden huomioimisella on vaikutuksensa siihen, kuinka elämääni nyt arvotan ja mitä valintoja teen.

Timo Posti

kirkkoherra