Ajatus aikuisen jouluevankeliumista palaa mieleeni yhä uudelleen. En tarkoita sillä uuteen muotoon kirjoitettua Luukkaan evankeliumia, vaan aikuisen ajatteluun sopivaa ilmausta joulun keskeisestä sanomasta.
Miksi tällaiseen pitäisi pyrkiä? Eikö vanha perinteinen ilmaisu riitä? Perinteinen kyllä riittää, vieläpä se kaikkein perinteisin: ”Ja tapahtui niinä päivinä…” Olen kuitenkin huomannut, että kun jotakin asiaa toistetaan riittävän monta kertaa, niin sen sisältö alkaa ikään kuin väistyä ja yhä uudelleen koettu tunnelma astuu tilalle.
Asiaa vielä toistettaessa käy lopulta niin, että sanoman sisältö muuttuu vieraaksi eikä sitä enää tunnisteta. Suomessa ja pohjoisessa Euroopassa eletään jo lähellä tällaista tilannetta.
Aikuisen jouluevankeliumi ei keskity kertomuksen sinänsä tärkeisiin yksityiskohtiin, vaan etsii sen ydinkohdat. Ne ovat luovuttamattomia kristityille ja uskosta vieraantuneellekin ymmärrettäviä.
Joulu on Jumalan läheisyyden juhla. Joulun takia hän ei ole meille poissaoleva tai kaukainen, vaan läheinen. Jeesus nasaretilaisen syntymä ja elämä ankkuroituu ihmiskunnan historiaan ja sillä on oma tärkeä merkityksensä. Jouluna Jumala syntyi ihmiseksi.
Autolautta Estonian upottua ja tsunamin jälkeen kyseltiin missä Jumala oli, miksi hän oli poissa? Ei hän ollut poissa, hän oli läsnä. Omissa kärsimyksissään Kristus osallistui ihmiskunnan yhteiseen kärsimykseen. Hän kantoi yhteistä taakkaamme ja syntivelkaamme. Hän jakoi ihmisen kohtalon.
Ylösnousseena hän lupasi olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Siksi yksikään kärsivä ei ole koskaan hänelle etäinen eikä tuntematon. Meistä itsestämme voi tietenkin tuntua siltä, mutta me saamme tietää, että hän kulkee kanssamme ja rinnallamme.
Mitä se merkitsee? Mitä Joulu merkitsee? Se merkitsee Jumalan läsnäoloa, luottamusta ja toivoa. Se merkitsee Jumalan tuntemista, sillä Jeesus puhui meille Jumalasta ja hänen valtakunnastaan. Se merkitsee uskomisen ja rakastamisen mahdollisuutta, sillä Jeesuksen syntymähetkellä laulettiin: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”
Aikuisen evankeliumi opettaa, että Joulu on uskomisen ja rakastamisen juhla. Se on ihmiskunnan toivon ja lohdutuksen juhla. Se on anteeksiantamisen ja ihmisarvon palauttamisen juhla, sielun vapauden ja rauhan juhla.
Hyvää Joulua toivottaen:
Timo Posti
kirkkoherra