Mikkelinpäivänä puhutaan enkeleistä

Arkkienkeli Mikael
Mikkelinpäivänä kirkoissa puhutaan enkeleistä ja muistutetaan, että Jumala on luonut myös näkymättömän maailman. Monissa seurakunnissa järjestetään perhemessuja ja musiikkitilaisuuksia lapsille.


– Raamatussa enkeleillä on hämmästyttävän monia tehtäviä. Esimerkiksi Jeesuksen syntymäkertomuksissa he ovat Jumalan sanansaattajia. Jeesuksen opetuksen mukaan jokaisella lapsella on enkeli, jolla on erityinen asema Jumalan edessä, piispainkokouksen sihteeri, teologian tohtori Jari Jolkkonen toteaa.

Ilmestyskirjassa enkelit taistelevat pahaa vastaan ja puolustavat uskovia.

– Suojelemisen ohella ne muistuttavat oikeasta ja väärästä. Juutalais-kristillisessä perinteessä enkeli saattaa kuolleiden sielun taivaaseen Jumalan luo. Siellä ne palvovat yhdessä Jumalaa kaikkien pelastettujen kanssa, Jolkkonen kertoo.

Sanoma enkeleistä tarkoitettu kaikenikäisille

Mikkelinpäivän evankeliumi asettaa uskon esikuvaksi lapsen. Sanoma enkeleistä on kuitenkin tarkoitettu niin lapsille kuin aikuisillekin.

Mikkelinpäivän nimi on tullut ylienkeli Mikaelin nimen kansanomaisesta muodosta.

Mikaelille omistettua päivää vietetään kristikunnassa yleisesti 29. syyskuuta. Se on päivän ensisijainen ajankohta myös Suomen luterilaisessa kirkossa. Jos 29. syyskuuta on arkipäivä, Mikkelinpäivää vietetään maassamme sitä seuraavana sunnuntaina. Mikaelin kunnioittaminen ja juhliminen alkoi jo 400-luvulla Fryygiassa, joka sijaitsi nykyisen Turkin alueella.

Mikkelinpäivä on Suomen luterilaisessa kirkossa ainut enkeleille omistettu päivä.

Suomessa on kymmeniä Mikaelille omistettuja luterilaisia kirkkoja ja kappeleita. Niitä on muutenkin runsaasti eri puolilla maailmaa eri kirkkokunnissa. Virsikirjassa enkelit ovat esillä kymmenissä virsissä. Mikaelin ohella Rafaelia ja Gabrielia pidetään kristillisessä perinteessä ylienkeleinä tai arkkienkeleinä, kuten heidät oli nimetty aiemmassa raamatunkäännöksessä.

Mikkelinpäivä kuuluu kirkkovuoden erityispyhiin. Päivän liturginen väri on valkoinen, ilon ja toivon väri.

/ Juhana Unkuri





Julkaistu 20.5.2008 00:05 | sivu pävitetty 20.2.2009 klo 11:40:56
Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 295 561
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00,
kesäisin ma-pe klo 9.00 - 11.30
ja 12.30 - 15.00