Kirkollisten toimitusten ollessa ajankohtaisia lisätietoa saa kirkkoherranvirastosta. Ajan ja paikan sopimisen jälkeen pappi ottaa seurakuntalaisiin yhteyttä noin viikkoa ennen toimitusta. Pappiin voi olla itse yhteydessä myös aikaisemmin.
Kirkolliset toimitukset ovat seurakuntalaisille aina maksuttomia.

Suurin osa suomalaisista kastetaan vanhan perinteen mukaisesti lapsena. Kuitenkin kaiken ikäiset ihmiset voivat saada kasteen, jos heitä ei aikaisemmin ole kastettu.

Rippikoulun päätteeksi vietetään konfirmaatiota joko sunnuntain pääjumalanpalveluksessa tai erillisessä konfirmaatiomessussa.

Kirkollinen vihkiminen on kahden kastetun ja rippikoulun käyneen kristityn liittämistä yhteen. Myös seurakunta rukoilee vihittävien puolesta ja siunaa heidän avioliittonsa.

Kodin siunaaminen erillisenä toimituksena on yleistynyt. Se on kirkollinen toimitus, jossa pyydetään Jumalan siunausta perheen tärkeimmälle paikalle, yhteiselle kodille.

Jokainen seurakunnan jäsen siunataan hautaan viimeiselle matkalleen.