Raamattu on kirjakokoelma, joka jakautuu kahteen osaan, Vanhaan testamenttiin ja Uuteen testamenttiin.
Vanha testamentti kertoo ajasta ennen Jeesusta. Se kertoo juutalaisten historiasta ja uskosta Jumalaan.
Uudessa testamentissa kerrotaan Jeesuksen elämästä ja Hänen seuraamisestaan. Sisällysluetteloiden ja aiheen perusteella tiedät, kumman kirjakokoelman kirjasta on kyse.
Raamatunkohta on ilmoitettu siten, että ensin on kirjan nimi lyhennettynä. Seuraavaksi on ilmoitettu, mikä luku on kyseessä. Viimeisenä ovat jakeet.
Esimerkiksi Jouluevankeliumi löytyy Uudesta testamentista, Luukkaan evankeliumin toisesta luvusta, jakeista 1-20.
Nettiraamattu on osoitteessa